

LEHTIKUVA
RO-luku painui Ruotsissa alle yhden – koronapandemia hiipuu
Terveysviranomaisten mukaan Ruotsin RO-luku taittui alle yhden 21. huhtikuuta, kertoo SVT. Tuon päivämäärän jälkeen koronaan sairastunut tartutti enää alle yhden muun henkilön eli pandemialta loppuu puhti.
Valtion epidemiologi Anders Tegnell vahvistaa, että Ruotsissa RO-tartuttavuusluku on nyt alle yhden ja koronatartuntojen määrä alkaa laskea.
-RO-luku on ollut hiuksenhienosti ja tasaisesti alle yhden jo muutaman viikon. Hurraata ei ole vielä syytä huudella, mutta tämän sairauden yhteydessä kehitys on nähtävä positiivisena merkkinä.
Etäisyys ratkaisee
Kansanterveyslaitoksen laskelmien mukaan RO-luku oli Ruotsissa vielä huhtikuun alussa 1,4. Sitten 10.-20. huhtikuuta luku putosi yhden tienoille ja 21. huhtikuuta RO-luku vihdoin painui pysyvästi alle yhden. Yhä parempaa kohti mennään, sillä 25. huhtikuuta luku oli tasolla 0,85.
RO-luvun kehitys on suoraan verrannollinen pandemiaa hillitseviin toimenpiteisiin, ennen kaikkea etäisyyden pitämiseen toisiin ihmisiin ja siihen, että sairaana pysytään kotona.
-Luku laskee, koska kansalaiset ovat toimineet suositusten mukaisesti, Tegnell muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtionepidemiologi suositukset RO-luku Anders Tegnell rajoitukset toimenpiteet Covid-19 pandemia koronavirus Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Expressen vaatii pääkirjoituksessaan: ”Lopeta turvapaikkapelleily, pääministeri Löfven – tai menetät kansan luottamuksen”

Ruotsalaisyritysten toimitusjohtajat yhtä mieltä kahdesta asiasta: ”Epävarmuus on totaalista ja pahin vasta edessä”

Yskästä on tullut rikollisten ase ja pilavideon aihe – ruotsalaisia ei naurata

Ruotsin viranomaiset vahvistavat: Somalit, turkkilaiset ja irakilaiset sairastuvat muita useammin koronaan – myös suomalaiset mainittu

Korona näkyy Ruotsin mediassa – sunnuntain sanomalehdessä yhdeksän sivua kuolinilmoituksia
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










