Tagi: toimenpiteet

LEHTIKUVA

Talouspoliittinen ministerivaliokunta keskusteli kokouksessaan hallitusohjelmassa sovitusta julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla vahvistavasta kokonaisuudesta. Toimenpidekokonaisuus on edennyt suunnitelman mukaisesti. Eduskunnalle annettujen lakiesitysten arvioidut työllisyysvaikutukset ovat noin 74 000 työllistä, ja ne vahvistavat julkista taloutta noin 1,7 miljardilla eurolla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen esittää, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta kutsutaan välittömästi koolle ja sen jäsenille annetaan reaaliaikainen selvitys ja tieto Suomen koronavirusepidemia tilanteesta sekä jatkotoimenpiteistä covid-19-epidemian ennaltehkäisyssä ja pysäyttämisessä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Terveysviranomaisten mukaan Ruotsin RO-luku taittui alle yhden 21. huhtikuuta, kertoo SVT. Tuon päivämäärän jälkeen koronaan sairastunut tartutti enää alle yhden muun henkilön eli pandemialta loppuu puhti. Valtion epidemiologi Anders Tegnell vahvistaa, että Ruotsissa RO-tartuttavuusluku on nyt alle yhden ja koronatartuntojen määrä alkaa laskea. -RO-luku on ollut hiuksenhienosti ja tasaisesti alle yhden jo muutaman viikon. Hurraata...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio katsoo, että koronakriisin aikana valtiojohdosta on puuttunut operatiivista johtamista, jota tulisi tehostaa. – Tarvittaisiin myös alueelliset johtokeskukset, jotta olisi olemassa selkeät komentoketjut. Tällä hetkellä viiden hallituspuolueen puheenjohtajat ovat tehneet päätöksiä kriisitilanteessa, jolloin käy helposti niin, että toiminta politisoituu.  Lue lisää >