
Ruotsi kulkee kohti kaaosta – ”työnantajat ja jopa poliitikot saattavat joutua vielä oikeuden eteen puuttuvien suojavarusteiden takia”
Satoja koronatartuntoja ja kymmeniä kuolleita Tukholman vanhainkodeissa – nukutusaineet loppumassa alueen sairaaloista – työnantajat joutumassa raastupaan suojavarusteiden puutteesta – pääministeri Löfven sanoo tilanteen pahenevan yhä.
Covid-19 -tauti etenee vääjäämättömästi Tukholman vanhainkodeissa, tartunnan saaneita on jo satoja. Pelkästään Tukholman alueen suurimpiin kuuluvan vanhusten hoitopalveluja tarjoavan yrityksen asiakkaista 250 oli saanut tartunnan torstaihin mennessä ja 50 heistä oli kuollut.
Työntekijät eivät uskalla tulla töihin
-Olemme huolissamme vanhuksistamme, sairastuneisuuden suunta näyttää taas olevan ylöspäin, tämä on todella onnetonta, huokaa valtionepidemiologi Anders Tegnell yleisradioyhtiö SVT:n haastattelussa.
Suojavarusteiden puute ja mahdollinen loppuminen ovat todellinen ongelma Tukholman vanhainkodeissa. Suojia saattaa olla varastossa muutaman päivän tai vain muutaman tunnin käyttöön, sanoo hoivakotiketjun päivittäistoiminnan päällikkö Stefan Amér. Vallitseva tilanne herättää huolta työntekijöissä ja on johtanut lisääntyviin poissaoloihin. Työntekijät eivät yksinkertaisesti uskalla tulla töihin.
Suojavarusteiden puutteita puidaan raastuvassa
Työantajan tehtävä on huolehtia kaikin tarvittavin keinoin siitä, ettei työntekijä altistu tautitartunnalle työssään. Asiassa ei ole työoikeuden asiantuntija Tommy Iseskogin mukaan epäselvyyttä. Hän pitääkin todennäköisenä, että työnantajat ja jopa poliitikot saattavat joutua vielä oikeuden eteen puuttuvien suojavarusteiden takia.
Terveysviranomaiset eivät ole vastuussa työpaikkojen tilanteesta, Iseskog muistuttaa. Vastuu työsuojelusta on työnantajalla ja se on henkilökohtainen. Siitä syystä yksittäiset esimiehet voidaan asettaa syytteeseen, jos työntekijälle ei ole antaa säädösten mukaisia suojavarusteita.
– Luulen, että tulemme vielä näkemään esimiehiä ja jopa poliitikkoja syytettyjen penkillä, Tommy Iseskog toteaa.
Nukutusaine vähissä
Covid-19 -potilaiden tehohoidossa lähes välttämätön Propofol-nukutusaine on loppumassa Tukholman alueen sairaaloista. Propofolia ja vastaavia aineita käytetään anestesian lisäksi rauhoittamaan hengityskoneeseen liitettävää potilasta eli laskemaan tämän tajunnan tasoa.
Tilanne on nyt kriittinen suuren kysynnän vuoksi ja Tukholman alueelta onkin oltu yhteydessä valmistajiin nukutusaineiden tuotantomäärien nostamiseksi.
– Laitamme toivomme siihen, että lääkeaineiden ja suojavarusteiden valmistajat voisivat kasvattaa tuotantoaan siten, että voisimme ratkaista tämän tilanteen, sanoo Tukholman alueen terveyden- ja sairaanhoidosta vastaavan yksikön päällikkö Gerd Läfars.
Pääministeri varoittaa tulevasta
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on varoittanut kansalaisia siitä, että koronavaara ei todellakaan ole ohi ja pääsiäisenä on parasta pysytellä kotosalla. Hallitus tekee hänen mukaansa kaiken voitavansa taudin leviämisen hidastamiseksi, tukee sairaanhoitoa ja lieventää talouselämää kohtaavaa iskua.
– Tämä ei ole ole muutamassa viikossa, vaan puhumme kuukausista, Löfven sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa.
– Tulee vielä pahempaa, ennen kuin tunnelin päässä näkyy valoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Gerd Läfars Tommy Iseskog Stefan Amér Anders Tegnell nukutusaineet Propofol suojavarusteet Covid-19 koronavirus Stefan Löfven Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Expressen vaatii pääkirjoituksessaan: ”Lopeta turvapaikkapelleily, pääministeri Löfven – tai menetät kansan luottamuksen”

Valtion epidemiologi Tegnell: ”En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että Ruotsi on toiminut oikein”

Teho-osastoilla odotetaan kauhulla seuraavia piinaviikkoja – pandemia leviää voimalla Ruotsin lasten ja nuorten keskuudessa
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
















