

LEHTIKUVA
Korona lisäsi kansan kyttäämistä – puhelinsovellukset ja korttelipoliisi ovat Kiinan poliittisen johdon pitkä käsi
Keskusjohtoisella valtiolla on rutkasti mahdollisuuksia ottaa kansalaisten kohtalo omiin käsiinsä. Korttelipoliisi pitää huolen lähiseurannasta ja puhelinsovelluksilla voidaan valvoa kansalaisen liikkeitä laajemminkin. Kiinan tilannetta on tarkkaillut SVT.
Kiinan valtio värväsi teknojätit Alibaban ja Tencentin kehitystöihin heti koronaepidemian alkuvaiheessa. Yritysten tehtävänä oli kehittää applikaatio eli puhelinsovellus, jonka avulla voidaan jäljittää virustartuntojen leviämistä.
Tänään tekniikkaa käytetään myös siihen, että kansalaiset voivat vaadittaessa osoittaa terveydentilansa sitä kysyville.
Koodin väri kertoo sallitut ostokset
Alibaban suosittuun Alipay-maksusovellukseen on kehitetty ominaisuus, joka selvittää paikannuksen avulla, missä kyseinen henkilö tarkalleen ottaen on ja yhdistää paikkatietoon henkilön virallisen terveydentilan.
Sovellus lähettää kysyttäessä puhelimeen vihreän, keltaisen tai punaisen QR-koodin. Vihreä koodi on edellytyksenä sille, että puhelimen haltija voi asioida vaikkapa paikallisilla vihannesmarkkinoilla ja hakea koiraa, käärmettä tahi ankkaa eläintorilta.
Korttelipoliisi tietää kaiken
Kun suuri osa kiinanmaata laitettiin karanteeniin, sulun takuuhenkilöinä häärivät korttelipoliisit. Kyseiset virkailijat ovat joko poliiseja tai armeijataustaista hallinnon luottoväkeä. Heidän hallussaan on tietoa, josta juorulehdet voivat vain unelmoida. Toisaalta he luokittelevat ihmisiä poliittisen luotettavuuden mukaan.
Koronaeristyksen aikana korttelipoliisit pitivät rautaista kuria ja huolehtivat siitä, ettei kukaan poistunut suljetuilta alueilta. Jopa Kiinassa ahterin takana väijyvän virkakunnan ainainen läsnäolo koettiin ahdistavaksi.
Niinpä juuri ennen rajoitusten purkua tallennettiin videoita, joissa oli meneillään railakas nokkapokka korttelivahtien ja alueen asukkaiden välillä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Aasiassa uusia tartuntoja – rajoitustoimet kiristyvät

Korona luo epävarmuutta – diktaattoreiden pallit huojuvat ja alamaailmassa otteet kovenevat

Kiinan talousluvut hurjassa syöksyssä koronaviruksen vuoksi – Italiassa 16 miljoonaa ihmistä karanteenissa
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.















