Kreikan pääministeri Tsipras jätti eroanomuksensa

20.08.2015 |21:50

Aleksis Tsipras piti valtiollisella ERT1-kanavalla puheen, jossa kertoi väistyvänsä pääministerin tehtävistään. Hän lähti puheensa jälkeen jättämään eroanomuksensa maan presidentti Prokoris Pavlopoulosille.

Maahan yritetään seuraavaksi muodostaa uutta hallitusta. Hallitustunnustelijana toimii viime vaalien toiseksi parhaiten menestyneen puolueen puheenjohtaja. Hän on Uuden demokratian Evangelos Meimarakis. Uuteen hallituksen muodostaminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Laaja koalitiokin on poissa laskuista. Tällöin maassa järjestetään uudet parlamenttivaalit.

Vaalit pidetään sunnuntaina 20.9.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
5.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Junnila lataa suorat sanat ay-ekonomistille: ”Eivät kai ulkomaiset osaajat sosiaaliturvan vuoksi Suomeen tule?”

23.10.2026 |17:29

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi