KU: Esko Seppänen moittii yhteisöveron laskua

09.04.2013 |18:53

Vasemmistoliiton veteraanipoliitikko Esko Seppänen moittii ankarasti hallituksen uusia veropäätöksiä, etenkin yhteisöveron alentamista. Yritysveron laskeminen 24,5 prosentista 20 prosenttiin johtaa hänen mielestään velan lisäkasvuun. Hallituksen pyrkimys on ollut päinvastainen.

– Olen huolissani valtion velkaantumiseen liittyvästä näköalattomuudesta. Uusi velka yhtiöverotulon menetysten paikkaamiseen on syömävelkaa, jolla ei paranneta valtion tulevaa velanhoitokykyä. On muita kuin verotukseen liittyviä tekijöitä, joiden takia Suomi häviää verokilpailun uusista ulkomaisista investoinneista, Seppänen kirjoittaa blogissaan Kansan Uutisten mukaan.

Hän ei usko veroratkaisujen lisäävän kasvua tai työllisyyttä.

– Arvioitani perustelen sillä, että veropoliittiset ratkaisut olivat pörssikeskeisiä ja perustuvat väärään uskoon siitä, että arvopaperipörssin hintatasolla olisi suora yhteys reaalitalouteen. Ei ole. Pörssikurssit ovat reaalitalouden ilmapuntari, joka kertoo finanssitalouden korkea- tai matalapaineesta, mutta mittari ei vaikuta reaalitalouden suursäätilan syntyyn, Seppänen miettii.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

10.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12

Uusimmat