

MATTI MATIKAINEN
Kulmala: Karu kuva sisäisestä turvallisuudesta – ”Huomenlahja edelliseltä hallitukselta”
Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Kari Kulmala toteaa, että eilen julkaistu hallituksen selonteko sisäisestä turvallisuudesta antaa karun kuvan turvallisuudestamme.
– Edellisen hallituksen huomenlahjana saimme entistä vähemmän poliiseja, rajavartijoita, tullimiehiä ja hätäkeskusten henkilökuntaa, palo- ja pelastushenkilöstöstä puhumattakaan. Asian kuntoon saattamiseksi nykyisellä hallituksella on nyt kädet täynnä töitä.
– Torstain eduskunnan kyselytunnilla vasemmistoliitto haikaili liikkuvan poliisin perään. He ovat huomanneet, että liikenneturvallisuus on heikentynyt sekä turvattomuuden tunne lisääntyy, ja tämä on täysin oikea huomio. Täytyy kuitenkin muistaa, että liikkuvaa poliisia lakkautettaessa oli liikenneministerinä vasemmistoliiton Merja Kyllönen, Kulmala muistuttaa.
Selonteko avasi silmät
Myös edellisen hallituksen sisäministeri Päivi Räsänen totesi eilen, että sisäisen turvallisuuden selonteko on varsin karua luettavaa. Tulevina vuosina häiriöiden ja rikosten määrä lisääntyy, poliisin ja hätäkeskusten toimintavalmiusajat pidentyvät, osa tehtävistä jää kokonaan hoitamatta, yhä useammat rikokset jäävät selvittämättä ja erityisesti harvaan asuttujen alueiden turvallisuuden ylläpito vaikeutuu.
– Hänen pitäisi kuitenkin samalla myöntää, että hän oli edellisen hallituksen sisäministeri ja maan turvallisuustilanne on hänen jäljiltään. Hän on myös päävastuussa liikkuvan poliisin lakkautuksesta ja siten liikennevalvonnan romahtamisesta, Kulmala osoittaa sormella.
– Pidän erittäin hyvänä, että saimme hallituksen toimesta laatuaan ensimmäisen selonteon sisäisestä turvallisuudesta. Tämä avaa veronmaksajien ja entisten vastuunkantajien silmät todellisuuteen. Tosiasioiden etsiminen ja tunnustaminen on viisauden alku.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ajatuspaja: Suomessa turvallisuustyhjiö, kansalaiset vastaavat katupartioinnilla

PS-politiikka näkyy valtiovarainvaliokunnan selonteossa: Poliisin resurssit turvattava, maahanmuuttoon tiukennuksia
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













