Kultaiset viisumit puhututtivat meppejä

30.05.2018 |21:01

Euroopan parlamentin täysistunnossa keskusteltiin keskiviikkona ns. kultaisista viisumeista, eli rahaa ja investointeja vastaan myönnetyistä passeista ja oleskeluluvista. Erilaisin ehdoin tällaisia järjestelyjä tarjoaa toistakymmentä EU-maata.

Keskusteluun osallistunut Pirkko Ruohonen-Lerner (PS/ECR) korosti puheenvuorossaan, että järjestelmään liittyy suuri korruption ja rahanpesun riski. Hakijoille tehtyjen puutteellisten taustaselvitysten johdosta turvallisuusuhatkin ovat mahdollisia. Vapaan liikkuvuuden johdosta yhdenkin maan löyhät käytännöt oleskeluluvan tai passin myöntämisperusteissa vaikuttavat kaikkiin jäsenmaihin.

Hakijoiden taustat olisi selvitettävä tarkasti

Oikeudellisen ongelmien lisäksi Ruohonen-Lerner korosti asian moraalista puolta. Kultaisten viisumien avulla varakkaat sijoittajat saavat oleskeluluvan tavallista työviisumin hakijaa huomattavasti helpommin.

– Hakijoiden taustat ja investoitavien varojen alkuperä olisi voitava selvittää tarkasti, jotta voidaan varmistua siitä, ettei järjestelmää käytetä rikollisen toiminnan edistämiseen kuten rahanpesuun, veronkiertoon tai terrorismin rahoittamiseen, totesi Ruohonen-Lerner.

Keskustelun päätteeksi komissaari Bulc lupasi, että komissiolta on tulossa syksyn aikana kertomus kultaisten viisumien käytännöistä EU-maissa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
6.
Suomen uutiset logo

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?

16.02.2026 |12:59

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää