Kun keputaustainen Ilkka-Pohjalainen haastattelee ja vihreä ”tutkija” Oula Silvennoinen vastaa, saadaan surkuhupaisa lopputulos – ”Hitler, äärioikeisto, natsit, Orban, ..”

KOMMENTTI | Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä nosti tuoreessa kirjassaan esiin joidenkin tutkijoiden ja mediatalojen tavan lokeroida perussuomalaisia äärilaidalle. Jokisipilän mukaan ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä, etteikö perussuomalaiset kannattaisi suomalaista demokraattista järjestelmää.

Mediaväen ja tiettyjen tutkijoiden nurjasta suhtautumisesta saatiin taannoin mallikas paraatiesimerkki Ilkka-Pohjalaisessa. Keputaustaisessa lehdessä rökitettiin perussuomalaisia oikein urakalla.

Koko aukeaman jutun loanheittäjäksi oli valikoitunut ”historian dosentti ja tutkija” Oula Silvennoinen.

Jostain omituisesta syystä Ilkka-Pohjalainen jätti mainitsematta, että Silvennoinen on vihreä poliitikko, joka toimii varavaltuutettuna Helsingissä. Ehkä tämä on normikäytäntö keputaustaisessa lehdessä, joka kutsuu itseään ”puolueisiin sitoutumattomaksi”.

Kun keputaustainen lehti laittaa vihreän poliitikon arvioimaan poliittista vastustajaansa, niin minkälaista jälkeä syntyy?

Tällaista:

Nyrkkivalta, fasismi, lapuanliike, äärioikeisto, ei-omaperäinen, natsipuolue, Hitler, uhka, uusnatsit, äärioikeisto, autoritäärinen poseeraaminen, Orban, ei muuta sisältöä kuin rasismi, äärioikeisto, salaliittoteoriat, rokotevastaisuus, provokaatioiden hakeminen, ehdoton valta, IKL, sinimustat, sota, antidemokraattinen.

Ja niin edelleen.

Ilkka-Pohjalaisen julkaisema aukeaman kokoinen Silvennoisen haastattelu on sataprosenttista loanheittoa ensimmäisestä virkkeestä viimeiseen. Eikä mitään muuta. Mutta niinhän se on tietenkin tarkoituskin olla.

Ilkka-Pohjalainen on poliittinen lehti. Sellaiseksi se on perustettu ja sellaisena se pysyy. Lehden viimesijainen tarkoitus ei ole tiedonvälitys vaan keskustapuolueen ja sen liittolaisten tukeminen ja vastustajien armoton hakkaaminen.

Koska lehden on hivenen vaikeaa viljellä kaikkein pahimpia lokasanoja omien toimittajiensa nimissä, se turvautuu median vanhaan kikkaan ja värvää äänitorvekseen henkilön, jolla on sekä aatteellinen että taloudellinen intressi perussuomalaisten lyttäämiseen. Oula Silvennoinen on tähän erinomainen valinta. Vihreä politiikko ei sanojaan säästele, vaan antaa palaa ”analyysiä” sydämensä kyllyydestä.

Ikävä vain, että Silvennoinen ei tunne perussuomalaista liikettä. Hän ei tunne liikkeen jäseniä eikä ole koskaan käynyt PS:n puoluekokouksissa. Tästä huolimatta hän tekee vahvoja väitteitä yksittäisten valokuvien perusteella, joissa ihmiset kohtaavat kadulla.

Mutta tämä ei ole tutkimusta. Vaan omien poliittisten mielipiteiden esittämistä tutkimustuloksina. Siis huuhaata.

Vertailun vuoksi: Verkosta löytyy video, jossa Silvennoinen kouluttaa anarkistista, poliisin seuraamaa A-ryhmää. Tekeekö tämä Silvennoisesta itsestään ääriajattelijan? Hänen omalla logiikallaan – kyllä.

Markku Jokisipilän kirjan eräs pointti on se, että ihminen voi olla joko tutkija tai poliittisen pelin osapuoli. Ei molempia. Hän kirjoittaa: ”Minulla ei ole, eikä työni luonteen vuoksi mitenkään voisikaan olla minkään puolueen jäsenkirjaa.”

Vihreä aktivisti Oula Silvennoinen on sekoittanut nämä roolit perinpohjaisesti, ja lopputulos on odotetun kaltainen. Vihreä poliittinen tutkija ”löytää” poliittisesta kilpailijastaan ne tulokset, joihin hänen oma ideologinen viitekehyksensä perustuu. Höpötys painetaan neutraalia teeskentelevään poliittiseen lehteen ja esitellään se yleisölle totuutena.

Lopputulos on niin surkuhupaisa, että se on lähestulkoon hauska.