

LEHTIKUVA
”KVG” tulossa tiensä päähän – tekoäly haastaa vanhat hakukoneet
Googlettaminen tai kansanomaisemmin ”KVG” on pitkään ollut synonyymi kaikelle tiedon hakemiselle internetistä. Googlen markkinaosuus on perinteisesti ollut yli 90 prosenttia monessa länsimaassa. Nyt monopoli horjuu ja pian tekoäly pyyhkii pöytää vanhalla maailmalla.
Googlen ehkä merkittävin haastaja on Microsoftin klaaniin kuuluva OpenAI. Yhtiön lippulaivatuote on nimeltään ChatGPT ja sitä käyttää jo yllättävän moni työelämään kasvaviin haasteisiin helpotusta etsivä henkilö.
Itse asiassa 60 prosenttia työikäisistä on käyttänyt aktiivisesti jonkinsorttista tekoälytyökalua.
Passiivisesti tekoälyä käyttää jokainen, sillä AI on upotettu yhä useampaan päivittäin käytettävään palveluun ja sovellukseen.
Useampia haastajia
Google merkitsee monelle samaa kuin internet. Yhtiöllä on haun lisäksi Youtube-videopalvelu sekä Chrome-selain ynnä läjäpäin muita palveluita. Googlen päihittäminen on siten enemmän kuin haasteellista.
Ja Googlella (Deep Mind) on tietysti omiakin tekoälysatsauksia.
Eräs haastajista on maailman rikkaimpiin kuuluvan Jeff Bezosin (Amazon) tukema Perplexity. IBM oli pitkään huipulla Watson-alustansa kanssa ja Microsoftilla on AzureAI. Amazonilla on myös kuvan- ja tekstinvääntöön soveltuva AWSAI.
Sovelluksia on jo joka lähtöön ja lisää tulee kiihtyvällä vauhdilla.
Kysy kuin kaverilta
OpenAI on julkaissut SearchGPT-hakutyökalun rajoitetulle määrälle koekäyttäjiä, jotka siinä sivussa kehittävät ohjelmistoa palvelemaan omaa kohderyhmäänsä. Jonotuslistalle pääsee tästä.
AI-hakukoneelle esitetään kysymyksiä kuin konsanaan inhimilliselle tietäjälle. Jos kysyjälle jää jotakin epäselväksi, hän voi jatkaa keskustelua tekoälyn kanssa, kunnes kaikki on selvää pässinlihaa. Kyselyt onnistuvat periaatteessa myös puhumalla.
Erona vanhan liiton hakuihin on se, että AI-moottori julkaisee myös esittämänsä tiedon lähteet.
Näin toimii tekoälyhaku
Esimerkki SearchGPT:n kehitysversion käytöstä. Kysymys kuuluu ”mitkä ovat perussuomalaiset-puolueen vahvuudet?” Ja tässä vastaus:
1) Kansallismielisyys ja EU-kriittisyys: Puolue keskittyy Suomen kansallisten etujen ja kulttuurin puolustamiseen ja on kriittinen Euroopan unionia kohtaan(Perussuomalaiset) (Wikipedia) (Wikipedia, vapaa tietosanakirja).
2) Eliitinvastaisuus ja tavallisten ihmisten puolustaminen: Perussuomalaiset korostavat tavallisten suomalaisten ääntä politiikassa ja vastustavat eliitin valtaa, pyrkien edistämään oikeudenmukaista yhteiskuntaa(Perussuomalaiset)(Wikipedia, vapaa tietosanakirja).
3) Maahanmuuttokriittisyys: Puolueen kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon on saanut tukea niiltä, jotka näkevät maahanmuuton uhkana taloudelle ja turvallisuudelle(Bridge Initiative) (Wikipedia, vapaa tietosanakirja).
4) Laaja maantieteellinen tuki: Perussuomalaisilla on kannattajia sekä kaupungeissa että maaseudulla, mikä antaa heille vaikutusvaltaa paikallisella ja valtakunnallisella tasolla(Perussuomalaiset) (Wikipedia).
5) Historiallinen tausta ja jatkuvuus: Puolue on Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) seuraaja, mikä antaa sille vahvan historiallisen perustan ja uskollisen kannattajakunnan(Wikipedia) (Wikipedia, vapaa tietosanakirja).
Nämä vahvuudet ovat tehneet perussuomalaisista merkittävän poliittisen voiman Suomessa, joka pystyy haastamaan perinteiset valtapuolueet ja vaikuttamaan maan poliittiseen suuntaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- IBM hakupalvelu KVG Watson Perplexity SearchGPT tiedonhaku internetistä keinoäly tekoälysovellus kokeellinen keskusteleva tekoälypalvelu OpenAI ChatGPT hakukone AI Jeff Bezos Amazon Tekoäly Google
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Korporaatiomaailma löi jarrut wokelle – identiteettipolitiikka katosi kymmenien suuryritysten vuosikertomuksista

Tekoälyn hyödyntäminen leviää kulovalkean tavoin – EU yrittää saada lainsäädännöllä henkeä takaisin pulloon

Tekoäly haastaa eliitin ylivallan – ihmisen kaltainen ohjelmisto askarruttaa asiantuntijoita

Pakistanilainen oppositiojohtaja joutui kotiarestiin, hänen puolueensa kampanjoi täyttä häkää ehdokkaan tekoälyversiolla

Leväperäisyys kunnissa kustantaa veronmaksajille miljardeja – tekoäly paljastaa isännättömän rahan ongelman
Viikon suosituimmat

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Mäkelä: Perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamat uudistukset toteutuvat
Perussuomalaisten pitkä ja johdonmukainen työ Suomelle elintärkeiden uudistusten toteuttamiseksi on tuottanut tulosta myös vuonna 2026. Kiristyksiä on tullut muun muassa maahanmuuttoon ja vankeusrangaistuksiin, minkä lisäksi hallitus on korjannut ennätysmäärän edellisten hallitusten tekemiä, Suomea heikentäviä päätöksiä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













