Heinäkuun alussa Kreetan eteläpuolella 70 laitonta maahanyrittäjää otettiin talteen kahdessa erillisessä normioperaatiossa Gavdoksen tuntumassa. Ensimmäisessä operaatiossa Euroopan unionin ulkorajavirasto Frontexin alus poimi 34 siirtolaista kumiveneestä ja toisesta kumiveneestä Kreikan viranomaiset ottivat mukaansa 36 henkilöä.
Kreetalle ilman lupaa ja kutsumatta saapuneet ja pitkin saarta vaeltavat ihmisjoukot ovat sosiaalisen median mukaan jo aiheuttaneet kasvavaa pelkoa ja harmistusta. Jos turistit jättävät Kreetan, se tietää vaikeita aikoja matkailusta riippuvaiselle saarelle.
Kreikka on EU:n portti
Heinäkuun puoliväliin mennessä Kreikkaan oli UNHCR:n mukaan tullut 16 892 henkilöä ilman tarvittavia matkustusdokumentteja. Kreetalle heistä oli rantautunut 8 896. Käytännössä heistä kaikki olivat lähteneet merimatkalle ihmissalakuljettajien avustuksella Libyasta.
Libyan Tobruk on merkittävä lähtöpaikka Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta tuleville ihmisille, jotka etsivät parempaa elämää Euroopasta. He maksavat ihmissalakuljettajaverkostoille tuhansia euroja päästäkseen meriteitse Kreetalle. Kreikasta heidän tavoitteenaan on jatkaa matkaa pohjoiseen ja länteen kohti Euroopan vauraampia alueita.
Pakolaiset harvassa
Toukokuun lopulla Kreetalle purjehti yhden vuorokauden aikana peräti 600 laitonta maahantulijaa. Kreikan maahanmuuttoministeri Thanos Plevris uhkasi tuolloin ottaa käyttöön ”erittäin ankaria” toimia turvapaikanhakijoita kohtaan, mikäli Libyasta tuleva kansainvaellus jatkuu.
Kreikka on pyrkinyt – toistaiseksi tuloksetta – saamaan Libyan itäosan viranomaiset yhteistyöhön estääkseen ihmissalakuljettajien liiketoimet. Libyan tilanne on ollut pitkälti kaoottinen sen jälkeen, kun pitkäaikainen diktaattori Muammar Gaddafi syrjäytettiin ja surmattiin vuonna 2011.
Plevrisin mukaan suuri osa nykyisin Libyasta Kreikkaan saapuvista on Bangladeshin ja Egyptin kansalaisia, jotka eivät yleensä täytä pakolaisaseman saamisen edellytyksiä.