

Laura Huhtasaari saapui vaalivalvojaisiin: ”Perussuomalainen kenttäväki on timanttia”
Hurjassa nosteessa oleva presidenttiehdokas Laura Huhtasaari saapui hetki sitten miehensä Teemu Lämsän käsipuolessa vaalivalvojaisiinsa Helsingin Kiltakellariin.
Hyväntuulinen presidenttiehdokas vakuutteli paikalla olleelle yleisölle sekä mediaväelle, että puhtia riittää vielä vaalikampanjan vetämiselle toisella kierroksella.
Laura Huhtasaari saapuu vaalivalvojaisiin miehensä Teemu Lämsän kanssa.
-Virta ei ole lopussa, sillä tämä perussuomalainen aate on voimavara.
Viime viikkoina on julkaistu useita erilaisia gallup-kyselyjä, joiden tulokset ovat vaihdelleet. Huhtasaari on kuitenkin noussut ykköseksi useissa vaalikoneissa, joten hänen ajatuksilleen ja teemoilleen on kysyntää.
-Perussuomalaisista on tulossa uusi normaali. Tällä hetkellä asetelma on kuitenkin vielä perussuomalaiset vastaan konsensuspuolueet, jotka toimivat hidasteena.
Laura on viime viikkoina kiertänyt Suomea kiihtyvällä tahdilla ja tavannut valtavasti kansalaisia eri tilaisuuksissa. Laura halusi esittää kiitokset kaikille ihmisille ja erityisesti perussuomalaisten kenttäväelle.
-Kenttä on timanttia. On ollut etuoikeutettua olla presidenttiehdokkaana viemässä aatetta eteenpäin yhdessä kentän kanssa, olen lähes sanaton, joten esitän tässä isot kiitokset, Laura sanoi.
Kiltakellarin vaalivalvojaisia voi seurata suorana verkkolähetyksenä >
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














