

Leena Meri Eduskunnassa. / Matti Matikainen
Leena Meri lähtee ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajakisaan
Kansanedustaja Leena Meri lähtee ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Hän toivoo hyvää kisaa kaikille ehdokkaille ja vilkasta keskustelua perussuomalaisen puolueen tulevaisuudesta.
– Pitkäaikainen perussuomalaisten puheenjohtaja ja puolueemme isä Timo Soini ilmoitti, ettei lähde enää tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta. Uutinen oli yllättävä ja pysäyttävä. Itselleni tuli haikea olo. Tieto siitä, että Timo haluaa jatkaa muuten täysillä mukana, antoi hyvän tunteen. Ehdotan, että puoluekokouksessa Timo Soinille annetaan kunniapuheenjohtajan arvonimi arvokkaasta työstään puolueen eteen. Ilman Timoa emme olisi tässä enkä minä olisi löytänyt poliittista kotiani, Meri kiittää.
– Puhelimeni on soinut koko päivän. Pyyntöjä on tullut pitkin Suomea: ”lähde Leena puheenjohtajakisaan”. On korostettu, että tarvitsemme rohkean, osaavan ja määrätietoisen ehdokkaan. Kiitän lukuisia ihmisiä tuesta, jonka määrä suoraan sanoen yllätti minut.
Meri muistuttaa suomalaisten olevan isojen muutosten edessä. Sote- ja maakuntauudistus mullistaa tulevaisuutta ja merkitsee historiallista muutosta kuntien toimintaan.
– Pientä ihmistä ja hänen vaikuttamismahdollisuuksiaan ei saa tehostamisen huumassa unohtaa. Puolueemme tavoitteet eivät myöskään saa unohtua, vaikka olemme mukana hallituksessa ja kompromisseja on jouduttu tekemään. Tällä tarkoitan mm. pieni-ja keskituloisten suomalaisten arjen tukemista, EU – ja maahanmuuttokriittisyyttä sekä sitä juuri meille kansanomaista tapaa tehdä politiikkaa. Emme ole, emmekä halua olla, kuten kaikki muut puolueet, vaan vaihtoehto muille. Perussuomalaiset puhuvat asioista kansanäänellä ja niin että ihmiset ymmärtävät mistä puhutaan.
– Koska pyyntöjä on tullut runsaasti, vastaan osaltani myöntävästi kutsuun – lähden siis mukaan kisaan. Toivon hyvää kisaa kaikille ehdokkaille ja vilkasta keskustelua puolueemme tulevaisuudesta.
– Kaikesta huolimatta toivon, että keskitymme puheenjohtajakisan keskellä tekemään hyvän kuntavaalituloksen ja toivotan kaikille voimia kuntavaaleihin. Kuntavaalien jälkeen räjäytämme puheenjohtajakisan satasella käyntiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sampo Terho ilmoittaa jatkoaikeistaan maanantain Tuumaustunnilla

Sampo Terho asettuu PJ-kisaan ehdolle, tukea Jussi Niinistöltä ja Maria Lohelalta

Tuumaustunnilla torstaina: Puheenjohtajakisaan ilmoittautunut varatuomari Leena Meri
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






