

Lindström: Historiallisen huono hallitus
Suomella on historiallisen huono hallitus. Pääministerin vaihtuminen ei ole tuonut asiaan parannusta. Näin linjaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström maamme synkän tilanteen. Lindström puhui puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla.
– Kataisen hallituksen ja sen suoran perillisen Stubbin hallituksen talouspolitiikka on ollut käsittämätöntä kohellusta, josta johdonmukaisuus on puuttunut täysin. Hyvä esimerkki on veropolitiikka, joka on poukkoillut koko kauden edestakaisin, Lindström moitti.
Hän ei ihmettele, etteivät yritykset uskalla investoida, kun ensin tehdään kiireesti jokin muutos verotukseen, kohta sitä on rukattu tai jopa peruttu se kokonaan. Esimerkeiksi käyvät edustuskulujen vähennysoikeus, joka palautetaan, kilometrikorvausten muutokset, poisto-oikeudet ja windfall-vero.
– Monet tehdyt uudistukset heikentävät hallitusohjelman keskeisten tavoitteiden saavuttamista, Lindström moittii ja mainitsee työllisyysasteen noston.
– Fiksua tietysti olisi, että kaikki uudistukset edistäisivät edes hieman tätä kärkitavoitetta, sillä pienistä puroista se merikin syntyy. Tästä huolimatta hallitus on esimerkiksi nostanut bensaveroa, leikannut kilometrikorvauksia ja korottanut varainsiirtoveroa. Nämä kaikki vaikeuttavat työn vastaanottamista toiselta paikkakunnalta ja näin ollen vaikuttavat negatiivisesti työllisyysasteeseen, Lindström manaa.
Kurjistamisen budjetti
hipoo Ahon ennätyksiä
Talouden alamäki hipoo Lindströmin mukaan jo Esko Ahon (kesk.) hallituksen aikaisia ikäviä ennätyksiä. Lähes selvää on, että tästä tulee kolmas perättäinen taantumavuosi. On erittäin todennäköistä, että myös kotitalouksien tulot laskevat hallituskauden aikana ensi kertaa Ahon hallituksen jälkeen. Vaan mitä tekee hallitus?
– Valtionvarainministeri Antti Rinne (sd.) on muutenkin viime aikoina kunnostautunut lähinnä orwellmaisella tiedottamisella, jossa mustaa väitetään valkoiseksi. Rinteen puheista kun on saanut helposti käsityksen, että vuoden 2015 budjetissa tuetaan kasvua sekä työllisyyttä ja lisäksi erityisesti eläkeläisten ostovoimaa tuetaan nykyistä enemmän.
Lindström moitti kokoomusta kohtuuttomasta työajan lisäämisestä palkatta. SDP:n Remontti Oy:n hän epäili haiskahtaman kreikkalaiselta kirjanpidolta. Miljardin euron kasvupaketti kutistui käytännössä vaivaiseen 200 miljoonaan.
– Budjettiehdotuksen kovat numerot kertovat kuitenkin täysin päinvastaista tarinaa kuin ministeri Rinne. Karu totuus on, että hallitus on taantumassa leikkaamassa ja korottamassa veroja ensi vuonna noin 3 miljardilla. Näin ollen osuvampi nimi olisi työttömyyden ja kurjistamisen budjetti, Lindström toteaa.
Energiapolitiikka
talouden veturiksi
Lindström listasi myös useita perussuomalaisten lääkkeitä maan talouden kääntämiseksi nousu-uralle. Yksi merkittävimmistä on energiapolitiikan muutos. Kotimaisen energian käyttö toisi miljardeja euroja kotimaiseen talouteen, kun nyt rahat virtaavat ulkomaille. Biohakkeen ja turpeen verotus pitää kiireesti palauttaa vuoden 2012 tasolle, Lindström vaatii.
– On lopetettava lähinnä venäläisiä hyödyttävän energiapolitiikan tekeminen. Energiantuotannon kotimaisuusasteen nostaminen parantaisi huoltovarmuuttamme ja toisi kymmeniä tuhansia työpaikkoja, Lindström perusteli.
Hän vaatii myös lupaviidakon karsimista tuottavien investointien tieltä. Yrittäjyyttä pitää kannustaa. Myös konkurssilainsäädäntö kaipaa uudistusta.
Talous on heikentynyt pahasti vielä minihallitusneuvotteluiden jälkeenkin.
– Budjettiriihessä on tehtävä merkittäviä muutoksia ja uudistuksia, tai meitä uhkaavat kohta 1990-luvun laman työttömyyslukemat, Lindström varoittaa.
Lindstömin koko puhe taltioituna:
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat

Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää