

LEHTIKUVA
Lohela kiitti Viron presidenttiä rohkeudesta tarttua kotiväkivaltaan
Eduskunnan puhemies Maria Lohela kiitti Viron presidentti Kersti Kaljulaidia rohkeudesta tarttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, kun Kaljulaid tiistaina vieraili eduskunnassa.
– Kotiväkivalta on herkkä aihe, johon liittyy paljon häpeää, mutta josta juuri siksi on tärkeää puhua. Uhrit tarvitsevat jonkun puhuvan puolestaan. On rohkea teko nostaa esiin näitä kysymyksiä, Lohela kiitti viitaten Kaljulaidin Ylelle antamaan haastatteluun kansainvälisen naistenpäivän alla.
Lohela itse puhui samasta teemasta tiistaina eduskunnassa järjestetyssä seminaarissa, jonka aiheena oli naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen.
”Viro voi toimia Suomelle mallina”
Presidentti Kaljulaidin valtuuskunnan mukana eduskunnassa vierailivat muun muassa Viron opetus- ja tiedeministeri Mailis Reps ja yrittäjyys- ja informaatioteknologiaministeri Urve Palo. Keskusteluissa nousikin esiin Suomen ja Viron IT-alan yhteistyö ja digitaalisten palveluiden kehittäminen.
– Kun olin viime vaalikaudella Suomen IPU-ryhmän puheenjohtaja, virolainen kansanedustaja Erki Nool näytti minulle jossakin kokouksessa, miten hän allekirjoitti lakialoitteen sähköisesti. Katsoin sitä kateellisena. Viro voi toimia Suomelle mallina monessa asiassa, Lohela mainitsi ja toivoi myös maiden välisten kauppasuhteiden entisestään syventyvän.
Viro viettää itsenäistymisensä satavuotisjuhlia vuonna 2018. Eduskunta aikoo osallistua naapurimaan juhliin järjestämällä seminaarin, jossa käydään läpi Viron itsenäisyyden vaiheita ja maiden kahdenvälisiä suhteita. Lohela kertoi tapaamisessa Kaljulaidille, että Viron parlamentin puhemies valtuuskuntineen tulee saamaan kutsun juhlaseminaariin.
Naapureilla samat arvot
Keskusteluissa käsiteltiin myös Viron tulevaa EU-puheenjohtajuutta, joka aikaistuu puolella vuodella syksyyn 2017 Ison-Britannian päätettyä luopua omasta puheenjohtajakaudestaan sen jälkeen, kun britit olivat kansanäänestyksessä ilmaisseet halunsa erota EU:sta. Kaljulaid ja Lohela totesivat Suomen ja Viron jakavan samat arvot ja pitivät tärkeänä, että samanmieliset maat tekevät EU:ssa yhteistyötä.
Keskusteluihin virolaisten kanssa osallistuivat suomalaisista kansanedustajista Krista Kiuru (sd.) eduskunnan Viro-ystävyysryhmän puheenjohtajana sekä eduskuntaryhmien edustajina Antti Kaikkonen (kesk.), Olli Jokinen (kok.), Sampo Terho (ps.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.), Krista Mikkonen (vihr.), Markus Mustajärvi (vas.), Stefan Wallin (r.) ja Päivi Räsänen (kd.).
Kaljulaid on puolisonsa Georgi-Rene Maksimovskin kanssa virallisella valtiovierailulla Suomessa 7.–8.3.2017 tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsusta. Presidentin mukana matkustaa noin 50 hengen yritysvaltuuskunta. Kaljulaidin ohjelmaan kuuluu myös tapaaminen muun muassa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa sekä tutustumista suomalaiseen koulutukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.