Viime vuosikymmenten aikana vähemmistökulttuureille on annettu yhä vahvempia ryhmäoikeuksia Euroopan kansallisvaltioissa. YK:n ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukset yhdessä monikulttuurisuutta koskevien normatiivisten käsitysten kanssa ovat muodostaneet järjestelmän, jota hiljaisen enemmistö on ollut vaikea kyseenalaistaa.
Yhteiskunnan eliitti ja erityisesti vihervasemmisto ovat tähän asti torjununeet kansallisen enemmistökulttuurin suojelua koskevat vaatimukset. Asettuminen vähemmistöjen ryhmäoikeuksien taakse on demokratian kantilta katsottuna epäoikeudenmukainen asioiden tila.
– Enemmistökulttuurilla on täysi oikeus vaatia kunnioitusta tavoilleen, erityispiirteilleen ja kollektiivisille olemisen muodoilleen. Tämä koskee erityisesti maita, joissa enemmistöön kuuluvalla väestöllä on pitkä historia ja joissa vähemmistöt koostuvat pääosin äskettäin maahan saapuneesta väestöstä, toteaa Göteborgin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Peter Esaiasson.
Muutto merkitsee luopumista
Ruotsalaisprofessorin argumentit ovat lähtöisin Liav Orgadin ja Ruud Koopmansin antologiasta “Majorities, Minorities and the Future of Nationhood”, jonka on julkaissut arvostettu Cambridge University Press.
Keskeinen osa argumenttia on Esaiasson mukaan erottaa erilaiset vähemmistöt toisistaan. Maahanmuuttajaryhmillä, jotka ovat vasta hiljattain muuttaneet maahan, on heikompi peruste oikeuksilleen kuin alkuperäiskansoilla ja etnisillä ryhmillä, jotka ovat asuneet maassa pitkään.
– Riippumatta siitä, miksi ryhmä lähtee vanhasta maastaan, muutto merkitsee luopumista etuoikeudesta säilyttää kulttuurinen identiteetti tai uskonto julkisessa tilassa, Esaiasson muistuttaa Göteborgs Postenin mielipidekirjoituksessaan.
– Orgad ja Koopmans osoittavat, että muutkin kuin kulttuurivasemmisto voivat olla normikriittisiä. Toivottavasti tutkijoiden pohdinnat voivat vähentää enemmistöön kohdistuvia rutiininomaisia syytöksiä populismista, rasismista ja nationalismista.
