Artikkeli kuva

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kertoo maahanmuuton kustannusten olleen Suomelle ja Euroopalle massiivisia ja selkeästi mukanaan tuomia hyötyjä suurempia. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virénin tekemän karkean arvion mukaan maahanmuuton hintalappu Suomessa olisi noin 10,5 miljardia vuodessa perustuen hollantilaistutkimuksen tuloksiin.

Maahanmuuton aiheuttamat tulkkauskustannukset ovat räjähtäneet käsiin viime vuosien aikana, Jaana Strandman toteaa. Vuonna 2020 kustannukset olivat käräjäoikeuksille 1,29 miljoonaa euroa ja vuonna 2024 3,83 miljoonaa euroa. Nousua oli hulppeat 197 %. Suurin osa noususta näkyy pääkaupunkiseudulla, mutta myös monissa kunnissa kustannukset kasvoivat maahanmuuton määrän noustessa. Lisäksi tulkkauksen hintalappu poliisille on kasvanut vuosien 2020–2023 aikana 1,35 miljoonasta 2,23 miljoonaan. Tulkkaukset maksavat 50-150 euroa jokaiselta tunnilta.

– Laajemmassa skaalassa maahanmuuton kustannukset ovat olleet Suomelle ja Euroopalle massiivisia. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan vuosien 1995–2019 välisenä aikana koko maahanmuuton hinta Alankomaille oli lähes 400 miljardia euroa. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén teki karkean arvion, jonka mukaan Suomessa maahanmuuton hintalappu olisi 10,5 miljardia vuodessa peilaten hollantilaistutkimuksen tuloksiin. Virenin mukaan valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen pitäisi selvittää maahanmuuton todelliset kustannukset Suomessa, Strandman sanoo.

Maahanmuuton kustannuksia ei mitata vain rahassa

Maahanmuuton kustannukset ovat selkeästi suuremmat kuin niiden mukanaan tuomat hyödyt. Strandman toteaa Suomen seuraavan samoja jalanjälkiä muiden Länsi-Euroopan maiden kanssa. Mikään määrä tukia ja palveluita ei saa kotoutumista toimimaan. Strandman pitää positiivisena asiana sitä, että nykyinen hallitus on tehnyt erinäisiä muutoksia maahanmuuton rajoittamiseksi. Näihin toimiin lukeutuvat pakolaiskiintiön puolittaminen, kansainvälisen suojelun muuttaminen väliaikaiseksi, kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentaminen, kansalaisuuskokeen käyttöönotto ja kotouttamisesta leikkaaminen.

– Maahanmuuttoa ei toki pitäisi mitata pelkässä rahassa; yhteisöjen muuttuminen, konfliktit kulttuurien ja uskontojen välillä sekä yliedustus erityisesti vakavissa rikoksissa rikkovat yhteenkuuluvuuden varaan rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa. Tiivistettynä maahanmuutto ei toimi millään tasolla, ja hallituksen toimesta asialle vihdoin tehdään jotain, Strandman kertoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Emeritusprofessori Matti Virén pohtii suomalaisen yhteiskunnan kantavia ongelmia ja niihin esitettyjä ratkaisuja: Suunnitelmataloutta, maahanmuuttoa vai lisää lapsia?

18.03.2025 |09:34
Suomen uutiset logo

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Maahanmuuton hokeminen ratkaisuna on järjetöntä

25.02.2025 |14:34

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
10.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää