

Viikon 46/2016 luetuin
Mäkelä: ”Suun soittaminen vieraan suurvallan päämiehelle ei ole Ylen asia – varsinkaan veronmaksajien rahoilla”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä ihmettelee Ylen toimittajien kirjoittamia analyyseja, jotka arvostelevat kovin sanoin Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi.
”Yle hävisi vaalit”
Mäkelä viittaa muun muassa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntisen analyysiin, jonka mukaan viha ja valhe voittivat presidentinvaaleissa. Pöntinen kirjoittaa: ”Trumpin puheissa sekottuivat todelliset ja kuvitellut pelot sekä miehen omat valheet. Kuukausia kestänyt asioiden toisto edisti voittoa: valheesta tuli totta monien äänestäjien mielissä.”
– Kyllä se on jo tiedossa, että Yle hävisi vaalit. Mutta suun soittaminen vieraan suurvallan päämiehelle ei ole Ylen asia. Vaadin valtiollista mediaamme siistimään suunsa – se toimii veronmaksajien rahoilla! Mäkelä kirjoittaa Facebookissa.
– Suomi on pieni maa, jolla tulee olla hyvät välit muihin maihin. Ei käy laatuun, että valtiollinen mediamme mustamaalaa tärkeän liittolaismaamme presidenttiä esimerkiksi väittämällä häntä vihaajaksi tai valehtelijaksi, tai esittämällä hänestä loukkaavia kuvia.
Media yritti mustamaalata
Mäkelä kertoo seuranneensa Yhdysvaltain presidentinvaaleja useita kuukausia ja saaneensa paljon palautetta Suomen median ja Ylen systemaattisesta tavasta esittää ehdokas Trump huonossa valossa.
– Ensin verrattuna muihin republikaanien ehdokkaisiin, sitten demokraattien Hillary Clintoniin. Tämä on ärsyttänyt minua ja muita palautetta antaneita.
– Koen, että median tehtävä ei ole kertoa minulle – jolla ei ole edes äänioikeutta – sitä, ketä vieraan maan presidenttiehdokasta pitäisi äänestää, Mäkelä toteaa.
Miten vaikuttaa Suomen intresseihin?
Mäkelä sanoo olevansa huolestunut siitä, miten valtiollisen median rooli tärkeän liittolaismaan päämiehen mustamaalauksessa vaikuttaa Suomen intresseihin ja ulkosuhteisiin.
– Täytyy muistaa, että Suomella ei ollut asiaa Valkoiseen taloon, kun Tarja Halonen oli presidenttinä ja Erkki Tuomioja (sd.) ulkoministerinä. Siihenkö pitäisi palata? Mielestäni ei.
– Suomen täytyy kaikissa olosuhteissa pitää hyvät kahdenkeskiset suhteet maailman ainoan supervallan kanssa ja tehdä yhteistyötä niin kaupan kuin puolustuksenkin aloilla, Mäkelä painottaa.
Kuvassa: Kuvakaappaus/Yle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Ylen uutisointi tarkoituksenmukaista ja vääristelevää – ”Toimittajien on kestettävä kritiikkiä omista journalistisista valinnoistaan”

Ylen uutistenlukija pimahti espoolaismiehelle Twitterissä: ”Leimasi minut lastenhakkaajaksi”

A letter to Donald Trump – from the town of Honkajoki
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää