

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (edessä) ja pääministeri Sanna Marin, kummatkin SDP:stä, hallituksen tiedotustilaisuuden päätyttyä Helsingissä 25. tammikuuta 2021. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Marinin noidankehä – bilettämään on päätävä, koska ”pää ei kestä muuten”, mutta toistuvien sekoilujen jälkipyykki hyydyttää vielä enemmän
”Eihän pää kestä tällaista muuten”, perusteli Sanna Marinin yksityiselämänsä rientoja. Pääministeri vieraili elokuussa Kurosen grilli -ohjelmassa. Yhtenä keskustelunaiheena oli pääministerin jaksaminen. Ohjelman pohdinta on omiaan sen arvioimisessa, miten Marin lataa akkujaan.
Seuraavassa Suplassa julkaistu pääministerin jaksamista koskeva kohta:
Juontaja Sami Kuronen kysyy: Koetko, että sinun on helppo irtautua pääministerin roolista tarvittaessa, vai onko se sellainen rooli, että se kulkee 24/7 mukana?
Marin vastaa: No kyllä olen kesälomalla pyrkinyt siihen, että olisi ihan vaan Sanna. Välillä pitää pystyä huilaamaan ja olla ihan vain oma itsensä ja pitämään hauskaa ystävien kanssa ja tekemään normaaleja juttuja. Eihän pää kestä tällaista muuten. Tämä on aika erilaista työtä kuin moni työ. Mutta se on tällaista ja kyllä senkin kestää. Työtä hoidetaan töinä, mutta välillä pitää olla ihan ihminen. Ei kukaan meistä ole kone.
Kuronen: No ei tietenkään. Oletko miettinyt sitä, että jos olisit ihan niin sanotuissa normihommissa, ilman tämän tason julkisuutta, niin kuinka erilaista se elämä olisi, ja kuinka erilainen sä olisit?
Marin: No varmaan olisi aikaa tehdä kaikkea muuta. Sen takia neljän viikon kesäloma oli niin mahtava juttu, koska normaalisti tämä työ on tosi kokonaisvaltaista. Se on 6-7 päivää viikossa, lähes aina yli 12-tuntisia päiviä. Kyllä se on todella aikaavievää. Ja sitten riippuu tilanteesta. Välillä se on vähän iisimpää ja välillä se on kyllä todella kellon ympäri. Riippuu asioista.
Kuronen: Ja sinun pitää – näin olen ymmärtänyt – olla kuitenkin tavalla tai toisella tavoitettavissa 24/7.
Marin: Kyllä.
Kuronen: Se kulkee koko ajan takaraivossa, että koska tahansa voi tulla viesti tai puhelinsoitto, että nyt mennään?
Marin: Näin on. Ja kyllähän entiset pääministerit ovat kertoneet, että kun he ovat jättäneet tehtävänsä, niin taakka on tippunut harteilta.
Kuronen: Ihan varmaan. Sä et vielä odota sitä päivää, että taakka tippuisi? Että vielä on intoa ja paloa painaa näitä hommia?
Marin: Ilman muuta. Onhan tämä mieletön tilaisuus ja mahdollisuus tehdä asioita ja käyttää valtaa. Senhän takia me monet olemme politiikkaan pyritty että me halutaan tehdä asioista, me halutaan muuttaa maailmaa, me halutaan käyttää sitä valtaa, mikä meillä on ja pääministerin tehtävässä on paljon valtaa ja paljon mahdollisuuksia tehdä asioita.
Jaksaminen toistuvasti otsikoissa
Marinin jaksaminen on ollut tapetilla jo pitkään, samoin hänen omintakeinen tapansa akkujen lataamiseen.
Yle julkaisi lokakuussa laajan jutun pääministeri Marinista: ”Kevät oli niin rankka, että jotkut Marinin työtoverit kuvaavat hänen tuolloin muuttuneen robottimaiseksi ja totiseksi. Useat läheltä seuranneet kertovat olleensa huolissaan pääministerin jaksamisesta.”
Kesällä tilanne helpottui.
Marin vahvisti asian itse Ilta-Sanomille: ”Pakko sanoa, että viime keväänä olin aika väsynyt. Kriisi oli jatkunut aika pitkään ja siinä oli ollut monia vaiheita. Oli erittäin tärkeää, että sain kuluneena kesänä viettää lomaa ja vähän hengähtää, olla läheisten ihmisten seurassa ja irti töistä. Kriisi oli ollut omalla kohdallanikin raskas ja olen tehnyt todella paljon töitä.”
Miten Marin sitten niitä akkuja latasi? Muun muassa ankaralla bilettämisellä. Tavanomainen virkatyö ei niinkään maistunut.
Kesän ”akkujen lataus” huipentui iltaan, jossa Marin roudasi tilataksikaupalla tuntemattomia juhlijoita Kesärantaan. Juhlat kirvoittivat ankaraa kritiikkiä mediassa. Marin yritti torjua moitteita haukkumalla kriitikoita boomereiksi. Siitäkin seurasi rajuja pyyhkeitä.
Julkisuushakuinen bilettäminen tyrehtyi lopulta, ja Marin on pitänyt enimmäkseen matalaa profiilia – kunnes nyt viikonloppuna. Marin lähti jälleen radalle, ja aiheutti juhlinnallaan valtavan skandaalin.
Mistä virtaa pääministerille?
Suomella on johtamiseen liittyvä ongelma. Pääministeri Marin hyytyy tavanomaisessa työssään valtion johtajana. Hän reipastuu, jos vain pääsee juhlimaan ystäviensä kanssa. Ikävä kyllä pääministerin juhliminen on niin ankaraa, että jälkipyykki on omiaan hyydyttämään häntä lisää.
Tilanne aiheuttaa ilmeisen noidankehän.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin uusien ministereiden kootut saavutukset: Kokaiinia, kopelointia, veronkiertoa ja tolkutonta taloudenpitoa, rattijuoppous sekä lopuksi natsitervehdys

Ruotsalaistuomio pääministeri Marinin kohuviikonlopulle: ”Tollojen vonkaaminen se vasta onkin kyseenalaista käytöstä”

Bloomberg: Suomen hallituksen uskottavuus rapautunut ministereiden sekoilun vuoksi
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.















