

LEHTIKUVA
Ruotsin uusien ministereiden kootut saavutukset: Kokaiinia, kopelointia, veronkiertoa ja tolkutonta taloudenpitoa, rattijuoppous sekä lopuksi natsitervehdys
Ministereiden yksityiselämä on someaikaan avoinna koko elämän ajalta. Siksi avoimuus saattaa olla salailua viisaampi tapa pitää verokorttinsa valtioneuvostossa. Näin toimitaan ainakin naapurissa.
Smoolannin sosialidemokraattiset naiset lähettivät viikko sitten avoimen kirjeen, jossa he protestoivat voimakkaasti Tomas Enerothin (kuvassa) nimittämistä ministeriksi. Samalla sd-naiset syyttävät puoluejohtoa painostuksesta nimityskysymyksessä.
– Miehillä, jotka syyllistyvät seksuaaliseen ahdisteluun ja häirintään ei ole paikkaa hallituksessamme, kirjeessä seisoo.
Infrastruktuuriministeri Enerothin väitetään käyneen puoluekokouksen yhteydessä hotellihuoneessa kiinni naispuolisen kollegansa ulokkeisiin. Kyseessä olivat pirskeet toveridelegaatin majoitustiloissa. Joka tapauksessa Eneroth sanoo pyytäneensä anteeksi sopimatonta käytöstään. Tapauksen esitutkinta lopetettiin 8.12.
Sitä sattuu ja tapahtuu
Uusi ympäristöministeri Annika Strandhäll on joutunut myrskyn silmään, jossa hän on toki ollut jo tosi kauan melkoisen leväperäisen henkilökohtaisen taloudenpitonsa takia. Vouti on käynyt ovella vuosien aikana yhdeksän kertaa. Ministeri tosin ei itse muista saaneensa koskaan maksumuistutusta.
Siviiliministeri Ida Karkiainen on joutunut tilille nuoruuden kuvastaan, jossa hän heiluttaa kättään siihen malliin, että se voidaan tulkita natsitervehdykseksi. Ministeri ei itse muista tapausta mutta myöntää sen olleen mahdollista ja läpällä. Sanoi olleensa tuolloin sen verran ”pöllyssä” ja toki silloinkin ankarasti ekstremismiä vastaan.
Maatalousministeri Anna-Caren Sätherberg tutustui, kuin tulevaa uraansa ennakoiden kemikaaleihin ollessaan vaihdossa USA:ssa ja sen jälkeen vielä Tukholman baarimaailmassa. Tutuksi tulivat tiettävästi ja kokeilumielessä huumeet, muun muassa kokaiini.
Totuus maan perii
Opetusministeri Lina Axelsson Kihlbom on tunnustanut polttaneensa marijuanaa asuttuaan ulkomailla 1990-luvulla. Asuntoministeri Johan Danielsson kärähti alle kaksikymppisenä rattijuoppoudesta ja kortti jouti hyllylle. Energia ja digitalisaatioministeri Khashayar Farmanbar pimitti verottajalta 2 000 kruunun palkkionsa levynpyörittämisestä diskossa.
Pääministeri Magdalena Andersson johtaa hallituksensa kanssa maata maksimissaan ensi syyskuun vaaleihin asti. Luurangot on nyt mahdollisesti kaivettu ulos kaapista mutta sosialidemokraattien vähemmistöhallituksen vallan kahva on edelleenkin todella hauras. Nähtäväksi jää, onko toinen vahvempi toista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- leväperäinen taloudenhoito natsitervehdys rattijuoppous Khashayar Farmanbar Johan Danielsson Lina Axelsson Kihlbom Anna-Caren Sätherberg Ida Karkiainen Annika Strandhäll Tomas Enerothin luurangot kaapissa ministereiden taustat Ruotsin vähemmistöhallitus Magdalena Andersson sosialidemokraatit huumeet Seksuaalinen häirintä Veronkierto Avoimuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Pääministerin annettava ilmoitus eduskunnalle toiminnastaan – “Vakavia laiminlyöntejä ja virhearvioita, jota ei voi katsoa läpi sormien”

Yle kutsui studioon Sanna Marinin puoluetoverin selittelemään parhain päin pääministerin bilekohua – “Ylessä on turha itkeä, että luottamus rapautuu”

Hallitus husaa miljardeja maailmalle ja rakentelee puoluetovereille hillotolppia – Purra: ”Eduskunnassa enää alle 40 ihmistä, joiden ykkösasia on Suomi”

Haavisto ja Andersson luopuisivat huumeiden käytön rangaistavuudesta – Halla-aho eri linjoilla: Huumeet aiheuttavat selkeitä ongelmia ja lisäävät rikollisuutta

Halla-aho sisäministeri Ohisalolle: ”Aiotteko jatkossa olla vähemmän hyväuskoinen nyyhkytarinoiden edessä?”

Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta

Haaviston ministerivastuuasiaa liikkeelle laittaneet PS-kansanedustajat: ”Keskustan ja SDP:n tuki Haavistolle pettymys”

Ruotsalaistuomio pääministeri Marinin kohuviikonlopulle: ”Tollojen vonkaaminen se vasta onkin kyseenalaista käytöstä”

Etsintäkuulutettu siivooja otettiin kiinni Ruotsin pääministerin kotoa
Viikon suosituimmat

Päivän pointti: Islamia yo-kirjoituksiin esittäneen opetushallituksen pääjohtaja on vasemmistoliiton aktiivi ja vasemmistoministerien entinen poliittinen avustaja

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Eduskunta hyväksyi ulkomaalaislain ja säilöönoton kiristykset – Vigelius: ’’Laittomasti maassa oleskelevien maastapoisto tehostuu ja vierastaistelijoiden paluu estetään’’
Eduskunta äänesti tänään ulkomaalaislain tiukennuksista.