Masennus on sairaudeksi luokiteltu oireyhtymä, jonka vuoksi Suomessa jäädään sairaslomille, päädytään työttömäksi, joudutaan eläkkeelle ja pahimmassa tapauksessa kuollaan oman käden kautta.

Masennukseen voi sairastua kuka tahansa. Se saapuu yleensä salaa, ellei se ole jonkin voimakkaasti koetun elämäntapahtuman seurausta. Joskus masennuksenkaltaisesta tilasta selviää keskustelemalla ja pohtimalla omaa elämäntilannettaan, mutta joskus sen ylitse pääseminen vaatii vuosien kuntoutuksen ja lääkityksen.

Kaksi voimakasta masennuskautta läpi käynyt kokemusasiantuntija Katja Lemberg, 41, kertoo, että vielä vajaa kaksikymmentä vuotta sitten masennuksesta ei juurikaan puhuttu tai sitä poteva henkilö leimattiin vähintäänkin omituiseksi.

– Vajotessani ensimmäisen kerran masennuksen kaltaiseen olotilaan vuonna 1997, en käsittänyt lainkaan mikä minulla oli, sillä kaiken piti olla hyvin. Olin terve, minulla oli hyvä koulutus ja vakituinen työpaikka insinöörinä, Lemberg muistelee.

– Kaikki muuttui, kun eräs tuttavani kysyi minulta vointiani. Tuo kysymys laukaisi minussa jonkin suuren prosessin, mikä nyt jälkikäteen ajateltuna oli täysin loogista. Vanhempani olivat juuri eronneet, olin muuttanut eri paikkakunnalle, hankkinut ensimmäisen asuntoni, aloittanut opiskelut ja lisäksi eronnut poikaystävästäni, hän muistelee.

Väsymyksestä paniikkiin

Katja kertoo oireilleensa hyvin monipuolisesti väsymyksestä paniikkiin ja pakokauhun valtaan. Hänen elämänsä muuttui voimakkaasti, työpaikka jäi jatkuvan sairauslomakierteen päätteeksi ja uusi alku asteli hiljalleen hänen elämäänsä.

– Suuret tunteet ja asiat vaativat oman aikansa käsitellä. Silloin kun ihminen on masentunut tai esimerkiksi suree jotakin asiaa voimakkaasti, ei hän tokene siitä parin viikon sairaslomalla tai lääkepurkilla. Suurten asioiden läpikäyminen on myös oman tietoisuuden laajentamista eli henkistä kasvamista. Siksi kyseenalaistankin sen, onko masennus kaikissa tapauksissa diagnosoitava sairaus vai yksinkertaisesti kasvun paikka, hän pohdiskelee.

Katja kertoo selvinneensä ensimmäisestä masennuskaudestaan parin vuoden pohdiskelulla ja päätyneensä toivuttuaan eri alan yrittäjäksi.

– Ehdin pyörittää yritystäni vain kaksi vuotta, kun masennus iski uudelleen toden teolla. Tuolloin olin yrittäjyyteni lisäksi pienen pojan yksinhuoltaja. Tunnollinen luonteeni ja voimavarani pettivät, ja vajosin syvään mustaan kuiluun poikani ollessa vasta puolen vuoden ikäinen, hän muistelee kauhulla. Uusi masennuskausi oli niin raju, ettei Katja kyennyt tekemään juuri mitään.

– Ainoat asiat, jotka jaksoin tehdä, oli syöttää lapseni ja syödä jotain itsekin. Ilman äitiäni en olisi nyt tässä ja luultavasti poikanikin olisi otettu huostaan.

– Äitini otti tuolloin vuorotteluvapaata pienen perheeni vuoksi ja jäi hoitamaan poikaani seitsemäksi kuukaudeksi. Saadakseni itse omasta elämästäni kiinni, ryhdyin purkamaan pahaa oloani muun muassa neuvolan psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla ja käymään vertaistukitapaamisissa. Perheemme sai tuolloin runsaasti myös ulkopuolista tukea. Myöhemmin olen laskenut, että käytin vuosien 2002- 2006 aikana kolmenkymmenen eri organisaation apua, Katja kuvailee pudistellen päätään.

Apua tarjottava heti

Katja muistuttaa, että ihminen voi päätyä masennukseen monesta eri syystä.

– Joskus ihminen masentuu vakavan sairastumisen myötä, joskus luopuessaan jostakin tärkeästä ihmisestä tai elämänvaiheesta ja joskus esimerkiksi vauvan syntymän yhteydessä. Masennus on kuitenkin aina uuvuttava olotila, jossa ihmisen mieli tekee muutostyötä. Se on eri asioiden läpikäymistä, asioista luopumista ja uuden hyväksymistä. Masennusta ei tulisi pelätä, sillä siitä kyllä selviää entistä vahvempana, hän lohduttaa.

Katjan mielestä tämän hetkinen palvelujärjestelmä ei tue eikä auta masennukseen sairastunutta kattavasti ja pitkäjänteisesti, vaan masentunut jätetään liian usein tunteidensa kanssa yksin.

– Mikäli masentunut ei saa tarpeeksi ajoissa keskusteluapua tai kykene käymään syystä tai toisesta esimerkiksi vertaistukitapaamisissa tai koe saavansa apua lääkityksestä, hän saattaa tipahtaa hyvinkin nopeasti yhteiskuntamme ulkopuolelle.

Tällä hetkellä masennukseen sairastuneelle ihmiselle ei ole tarjota myöskään sellaista paikkaa, jonne hän voisi mennä puhumaan muiden masennuspotilaiden kanssa. Jo pelkästään mielenterveyspalveluihin pääseminen saattaa viedä paikkakunnasta riippuen kuukausia, ellei niiden pariin päädy liian rajuin keinoin.

Masennuksesta kannattaa puhua

Katja kertoo masennuksesta puhumisen tuottaneen tulosta: hänen kotikaupunkiinsa Kotkaan avattiin vuonna aivan uudenlainen kohtaamispaikka Kasvava keskus.

– Kasvava keskus tarjoaa tukea ihmiseltä toiselle sekä apua sisäisen ja ulkoisen maailman järjestämisessä. Tällä hetkellä keskuksessa on töissä vaihteleva määrä ihmisiä vaihtelevilla sopimuksilla. Keskuksesta löytyy kaikkien osaajia, niin yrittäjiä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisiakin, Katja kertoo tyytyväisenä.

Kotkassa on tehty kehittämistyötä myös sosiaalipsykiatrisessa yhdistyksessä, joka tarjoaa kokemusasiantuntijuutta ja tukea masennuksen jälkeen työelämään palaaville.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 15/2013 -lehdessä.

MINNA KORVA-PERÄMÄKI