Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Meri: Nollatuntisopimuksia korjataan

15.03.2017 |20:08

Työ- ja tasa-arvovaliokunta jätti eilen mietinnön nollatuntisopimuksia koskevasta kansalaisaloitteesta. Pian sen jälkeen SDP:n työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenet väittivät hallituksen betonoivan mietinnöllä nollatuntisopimukset ennalleen.

– Ministeri Jari Lindström on perustanut kolmikantaisen työryhmän pohtimaan, kuinka mm. nollatuntisopimuksista saadaan oikeudenmukaisempia. Nämä ongelmat halutaan ratkaista, mutta työ on vielä kesken, perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Leena Meri painottaa.

– Tämä oli myös mietinnön tehneen valiokunnan jäsenten tiedossa, myös SDP:n.

Työmarkkinaosapuolet tiiviisti mukaan

Perussuomalaiset kiittävät kansalaisaloitteen tekijöitä tärkeän asian esille nostamisesta. Aloitetta ei voi kuitenkaan toteuttaa sellaisenaan ja tämä tuli myös esille myös asiantuntijakuulemisissa. Valiokunta totesikin yksimielisesti, ettei kansalaisaloitetta voida hyväksyä. Nollatuntisopimuksiin liittyvä muutostyö ei kuitenkaan pysähtynyt mietintöön.

– Työministeri Lindström on toiminut tässä asiassa poikkeuksellisen tehokkaasti. Harvoin kansalaisaloite saa vastaavia toimenpiteitä jo ennen valiokunnan mietinnön jättämistä. Viime kaudella SDP:n johdolla asiaa yritettiin ratkoa työ- ja elinkeinoministeriössä, mutta mitään muutosta ei saatu aikaan. Nyt on tilanne toinen ja tämä hallitus on tekemässä selviä parannuksia nollatuntisopimuksella työskentelevien asemaan.

– Kolmikantainen työryhmä on eduskunnan valiokuntaa parempi paikka pohtimaan työelämän lainsäädännön yksityiskohtia. Meillä pitää olla työmarkkinaosapuolet tiiviisti mukana uudistustyössä, Meri toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää