Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Meri: Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen

17.10.2017 |10:44

Entinen avustaja syytti perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Merta työpaikkakiusaamisesta. Helsingin syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä oli asiasta eri mieltä.

– Entinen avustajani teki minusta poliisille maaliskuussa 2017 tutkintapyynnön ja esitti, että olen mm. syyllistynyt työpaikkakiusaamiseen, kunnianloukkaukseen yms. Poliisi tutki asian laajasti ja hankki asiassa kaksi työsuojeluviranomaisen, eli Avin lausuntoa, joiden mukaan minun ei voida katsoa syyllistyneen työturvallisuusrikoksiin. Lisäksi poliisi on kuullut henkilötodistajia, Meri toteaa.

– Helsingin syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä teki asiassa tänään 17.10.2017 perustellun syyttämättäjättämispäätöksen. Päätöksessä todetaan, ettei syytteitä nosteta, koska ei ole olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Päätöksestä ilmenee, että asia on tutkittu laajasti ja tasapuolisesti, mikä on hyvä asia.

Lue lisää syyttämättäjättämispäätöksestä täältä >

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37
7.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia

06.08.2026 |16:45

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää