Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Meri: Valtakunnansyyttäjästä annettu irtisanomisesitys on oikea

24.01.2018 |16:05

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sai joulukuussa tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomio on lainvoimainen. Nissinen oli osallistunut jäävinä päätöksentekoon, kun valtakunnansyyttäjänvirasto osti hänen veljensä yritykseltä koulutusta.

Tuomiosta huolimatta Nissinen palasi virkaansa. Oikeusministeriö on kuitenkin tänään (24.1.) päättänyt esittää valtioneuvostolle, että se irtisanoo Nissisen virastaan.

Luo varjon oikeusjärjestelmän ylle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri pitää esitystä oikeana.

– Kyseessä on erittäin valitettava tapaus kokonaisuudessaan. Se luo varjon suomalaisen oikeusjärjestelmän ylle, sillä valtakunnansyyttäjän toimessa luottamus on ensiarvoisen tärkeää. Siksi koen, että irtisanominen on oikea ratkaisu, Meri toteaa.

– Nissisen on katsottu syyllistyneen virkarikokseen, joten teko ei ole ollut tahaton. Kuten todettua, tapaus on hyvin ikävä. On kuitenkin todettava, että irtisanominen on ainoa mahdollinen keino palauttaa luottamus valtakunnansyyttäjänvirastoon.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää