Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Merja Rasinkangas puolustusselonteon käsittelyssä: ”Rauhaa turvataan varautumisella”

19.06.2025 |07:44

Eduskunta käsitteli eilen valtioneuvoston puolustusselontekoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas korosti puheessaan, että nykyisessä turvallisuustilanteessa Suomen on pidettävä kiinni vahvasta puolustuskyvystä ja uskottavasta pelotteesta.

– Panostukset puolustukseen tulevat lisäämään kustannuksia, mutta sekä rahallisesti, että inhimillisesti nämä kustannukset tulevat olemaan pienempiä, kuin sodan aiheuttamat vahingot ja menetykset, Merja Rasinkangas kertoo.

Kertausharjoituksiin panostettava enemmän

Rasinkangas kiitti erityisesti sitä, että Suomessa on pidetty kiinni yleisestä asevelvollisuudesta ja toimivasta reservijärjestelmästä. Hän kannatti kutsuntajärjestelmän laajentamista koskemaan koko ikäluokkaa ja painotti, että kertausharjoituksiin on panostettava entistä enemmän.

– Laaja ja koulutettu reservi pysyäkseen nykyisen kaltaisena, tarvitsee tarvittavan määrän kertausharjoituksia ja niihin tuleekin tässä ajassa erityisesti panostaa, Rasinkangas sanoo.

Vanki tienaa enemmän kuin varusmies

Rasinkangas piti myös tärkeänä Suomen irtautumista Ottawan sopimuksesta, joka kieltää jalkaväkimiinat. Hänen mukaansa kyseessä on päätös, joka parantaa puolustuksellista uskottavuutta ja piti sopimukseen liittymistä alun perinkin virheenä.

Puheensa lopuksi Rasinkangas nosti esiin varusmiesten päivärahojen tason, jota hän piti kohtuuttoman matalana. Hän yhtyi Varusmiesliiton kritiikkiin ja vaati muutosta tilanteeseen, jossa vangit tienaavat enemmän kuin varusmiehet.

– On törkeää, että tuomitut vangit tienaavat isänmaan eteen palvelusta suorittavia varusmiehiä enemmän. Epäilen, että aika harvassa on ne suomalaiset, jotka ovat sitä mieltä, että vangin pitäisi tienata enemmän kuin varusmiehen, Rasinkangas jyrähtää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ruotsi varustautuu ennennäkemättömällä tavalla – uskottava maanpuolustus rakennettava vihervasemmiston hyväuskoisuuden raunioille

09.04.2025 |12:50
Suomen uutiset logo

Miinat tekevät paluun – perussuomalaiset: Jalkaväkimiinat ovat tehokas ja edullinen ratkaisu puolustukseen

03.06.2025 |16:16

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta

01.10.2025 |15:51
5.
Suomen uutiset logo

Dosentti Markku Ruotsila Ylellä: Vasemmiston väkivalta kasvaa – kristityt eivät mellakoi

26.09.2025 |16:11
10.
Suomen uutiset logo

Cancel-kulttuurin nousu ja tuho

29.09.2025 |11:40

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää