Äärivasemmiston uhkaan on herättävä viimeistään nyt. Yhdysvalloissa murhattu konservatiiviaktiivi Charlie Kirk oli vihattu amerikkalaisen vasemmiston keskuudessa ja viimeisten uutistietojen mukaan epäilty ampuja piti Kirkiä “fasistina”, kritisoi tätä aiemmin läheisilleen “vihan levittämisestä” ja kaiversi tekopaikalle tuotuihin patruunoihin äärivasemmistolaisia iskulauseita. Epäilty on vain 22-vuotias – siis minun ikäinen.
Julkisessa keskustelussa poliittisesti eri mieltä olevien epäinhimillistäminen ja peräti kuoleman toivominen on jo arkipäivää Yhdysvalloissa – ja asteittain myös Suomessakin.
Kuluneen hallituskauden aikana suurkaupunkien katukuvaa värittävät vasemmistolaisten graffitit, jossa Riikka Purraa rinnastetaan natseihin ja monissa kuvituksissa myös yllytetään väkivaltaan häntä kohtaan. Äärivasemmistolaisissa ryhmittymissä, kuten A-ryhmässä ja Elokapinassa on myös yllytetty väkivaltaan. Poliittisen väkivallan ihannointia ja siihen yllyttämistä on ilmennyt myös puolueiden sisällä: vasemmistoliiton alueellinen toiminnanjohtaja jäi 5 vuotta sitten kiinni anonyymistä sometilistä, jolla hän kehotti tappamaan kaikki “fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät.” Sanna Marin (sd) puolestaan pelotteli viime eduskuntavaaleissa sinimustalla hallituksella, rinnastaen siis perussuomalaiset ja kokoomuksen suomalaisiin fasisteihin.
Vasemmisto on pitkään pyrkinyt vähättelemään näitä asenteita korostamalla, ettei ole syytä huoleen ellei itse ole fasisti tai että kaikkien pitäisi olla yksimielisiä siitä, miten radikaalien, äärioikeistolaisten aatteiden edustajia pitäisi kohdella (lue: heitä ei pitäisi pitää ihmisinä). Ainoa ongelma on vain siinä, että Kirk, Purra tai muutkaan tällaisen ryöpytyksen kohteeksi joutuneet eivät ole fasisteja, vaan kaukana siitä. Konservatiiviset mielipiteet eivät ole fasismia, vaikkakin äärivasemmistolle kaikki heistä oikealle sitä onkin.
Uskoisin kenet tahansa moniäänistä, vapaata ja demokraattista yhteiskuntaa kannattavan allekirjoittavan seuraavat väitteet:
* Ei ole tervettä ilakoida toisen ihmisen kuolemalla.
* Ei ole tervettä yllyttää muita satuttamaan toista ihmistä.
* Ei ole tervettä satuttaa itse toista ihmistä vain siksi, että hän on eri mieltä kanssasi.
Suomessa valitettavasti on ihmisiä, jotka eivät kykene allekirjoittamaan näitä väitteitä.
SDP:n, vasemmiston ja vihreiden ja erityisten heidän nuorisojärjestöjen käyttämä puhe on omiaan radikalisoimaan näitä ihmisiä entisestään ja kannustamaan heitä ryhtymään toimeen.
Nykymenolla on vain ajan kysymys, että jotain sattuu Suomessakin. Kuka kantaa vastuun, kun pahin tapahtuu?
LAURI LAITINEN
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja