

LEHTIKUVA
Ministeri Lindström: ”Luulo ei ole tiedon väärti”
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) oikoo väärinkäsityksiä työllisyyspaketin työnäytepalvelusta ja kutsuu työmarkkinaosapuolet kokeiluun mukaan.
Hallituksen tuoreen työllisyyspaketin toimista näyttää vallitsevan epätietoisuutta työmarkkinakentällä. Vaikka demarit ja punavihreä oppositio markkinoivat työnäytepalvelua pakkotyönä, ministeri Jari Lindström muistuttaa, että työnäytepalveluun osallistuminen on aina vapaaehtoista.
– Nyt tehdään vasta selvitystä, jossa mietitään esimerkiksi sitä, onko työnäytepalvelun pituus muutaman viikon vai muutaman kuukauden mittainen? Pituudesta ei ole vielä päätöstä ja todellisuudessa sen päättävät vapaaehtoisesti kokeiluun osallistuva työtön ja työnantaja yhdessä. Toivonkin ay-johtajien tutustuvan hallituksen esityksiin huolella, kun he arvioivat näitä uudistuksia, korostaa ministeri Lindström.
– Väärinkäytösten mahdollisuudet tullaan kitkemään. Selvää on jo nyt, ettei työnäytetyöntekijöitä saa käyttää suhdannehuippujen tasaajina eikä kesätyöläisten sijaisina. Suomessa on vahva ja ammattitaitoinen luottamusmiesverkosto, joka varmasti pystyy omalta osaltaan estämään työnäytepalvelun mahdolliset väärinkäytösyritykset.
Keskusjärjestöjä on jo kuultu
– Keskusjärjestöjä on asian tiimoilta jo kuultu, mutta epäselvyyksien välttämiseksi työ- ja elinkeinoministeriö järjestää lisäksi liitoille tilaisuuden, jossa he pääsevät vaikuttamaan työnäytteestä tehtävän selvityksen valmisteluun.
Lindström ilmoittaa olevansa myös pyydettäessä valmis tulemaan liittojen päättäviin elimiin avaamaan tarkemmin sekä työnäytepalvelua että muitakin hallituksen työllisyyspakettiin sisältyviä suunnitelmia.
– Eikö kannattaisi katsoa, avaako työnäytekokeilu uuden portin työllistymiselle vai ei? Jokainen työtön haluaa varmasti työllistyä. Työttömän ja työn kohtaamiseksi on tehtävä kaikki voitava, Lindström muistuttaa.
– Jos käy ilmi, ettei kokeilun kautta työllistytä, niin se voidaan lopettaa koska vain. Onko peruspäivärahalle putoaminen epäinhimillisempi taloudellinen riski työttömälle kuin nopea työllistyminen, vaikka sitten ansiosidonnaista työttömyysturvatasoa
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lindström eduskunnassa: ”Minä tulen tiistaina kaapista!”

Työllisyys kohenee jo tänä vuonna – rakennusalalle 6 000-7 000 uutta työpaikkaa
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Punaviherkokoomuslaisten valvoma Helsingin energiayhtiö rahtaa pähkinänkuoria kaukaa Afrikasta – äänestäjä saa taas sitä mitä tilasi
Helsinki on ilmeisen aktiivisesti luopumassa kotimaisen polttoaineen käytöstä kaukolämmön tuotannossa. Energiayhtiö Helen lämmittää pääkaupunkia pähkinänkuorilla, jotka on laivattu Afrikan Norsunluurannikolta asti. Lieneekö kyseessä aito ympäristöteko, vai onko pähkinäralli pelkkää punaviherkokoomuslaisten poliittista hyvesignalointia.

Perussuomalaiset julkaisee uuden voikukka-logon, Purra fiilistelee: ”Tiedättehän tuon kauniin kukkasen, joka kasvaa kaikilla pihoilla ja jota on ihan mahdoton kitkeä”
Perussuomalaiset julkisti päivitetyn logonsa ja uuden sloganin lauantaina puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa. Kasvisruoan ystävänä tunnettu puoluejohtaja Riikka Purra korosti myös PS-kukan terveyshyötyjä.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.
















