
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

MATTI MATIKAINEN
Ympäristöministeri Ville Niinistö lähti, mutta hänen ja puolueensa aiheuttamien vaurioiden korjaus kestää vielä pitkään. Tässä oli hyvä esimerkki siitä, mitä pitkillä hallitusohjelmilla voidaan saada aikaiseksi, jos ja kun korjausliikkeitä ei voida kesken kauden tehdä. Kun vihreät otettiin hallitukseen, he saivat vahvan otteen suomalaisen ympäristö- ja energiapolitiikan romuttamiseen. Ratkaisevaa tämän päivän tapahtumiin tässä oli se, että he vaativat ettei uusia ydinvoimalupia myönnetä. Sillä sinetöitiin se seikka, että hallituksesta on helppo lähteä, kun tuhotyöt on ensin tehty. Nyt he yrittävät korjata puolueensa imagovaurioita ennen vaaleja. Siihen on varattu 6 kuukautta ja siksi ennenaikaisia vaaleja ei tule, vaikka maamme tilanteen kohentaminen muuta edellyttäisi.
Tiedämme vuosittain jopa 8,5 miljardin euron valuvan tuontienergiaan. Suurin osa tästä kohdistuu Venäjältä tuotavaan kivihiileen, kaasuun ja öljyyn. Kataisen hallituksen aikana kotimaista energiatuotantoa on ajettu voimakkaasti alas ja kivihiilen tuonti on vastaavasti kasvanut. Syitä on tietenkin monia. Kivihiilen hinta on pudonnut nopeasti amerikkalaisen liuskekaasun tultua markkinoille, mutta eri maiden tukipolitiikalla on myös suuri merkitys. Suomessa hallituksen kiristävä linja on kohdistunut oman maamme energiatuotantoon, mm. turpeen verotusta on kiristetty ja biomassan tukia vähennetty, vaikka asiantuntijoiden vaatimukset kotimaisen energian turvaamiseksi on ollut tiedossa. Suuri asia oli ministeri Niinistön ajama ympäristönsuojelulain 13 §, koskien luontoarvojen määrittelemistä. Pykälän tarkoitushan on lopettaa turvetuotanto kokonaan suomessa, koska turve ei ole tämän hallituksen käsityksen mukaan uusiutuvaa energiaa. Ei ole kivihiilikään, mutta hyvin tuntuu se heille kelpaavan.
Tietämättä vihreiden osuutta TVO:n ydinvoimalupa-asiaan, ihmeellistä siinä on se, kuinka TVO:n kotimaiselle ydinvoimalle ei jatkolupaa heltiä, vaikka se jo kerran heidänkin toimesta hyväksyttiin. Tässähän olisi kysymys suomalaisten yritysten 100 % omistusosuudesta. Rosatom ei sitä ole ja siksi sitä en voi hyväksyä.
Energian hinta on nyt ja tulevaisuudessa poliittinen päätös. Siitähän tässä on kysymys ja koska tämän hallituksen politiikka ei suosi suomalaista, jää kotimaisuusasteen kohottaminen seuraavan hallituksen tehtäväksi. Perussuomalaiset ovat kotimaisesta energiasta jaksaneet puhua jatkuvasti ja miksipä ei, koska työpaikkoja ei synny tuonilla ja kun samaan aikaan teknologiateollisuus menettää vientituloja ja työttömiä on kohta 0,5 miljoonaa.
Martti Mölsä
kansanedustaja
Punkalaidun
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää