Muovin korvaaminen sellulla on Suomelle miljardien eurojen mahdollisuus

03.04.2018 |15:38

Sota muovien käyttöä vastaan on siunaus Suomen maaseudulle ja tehdaspaikkakunnille. Muovia korvaavat sellupohjaiset tuotteet saattavat olla jättipotti Suomen metsäteollisuudelle. VTT:n laskelmien mukaan Suomen metsäteollisuuden tuotannon arvo voi kaksinkertaistua vuoteen 2050 mennessä, jos teollisuus panostaa korkean lisäarvon biotuotteisiin ja markkinat kehittyvät, kertoo Talouselämä.

Suomen perinteiset metsäteollisuuden tuotteet eivät ole käyneet entiseen tapaan kaupaksi, ja suomalaisille on uskoteltu, että talouden tulevaisuus on yliopistokaupungeissa ja niiden ”luovassa luokassa” – asiantuntija-ammateissa ja palveluissa. Alkutuotanto ja teollisuus saattavat kuitenkin iskeä takaisin.

Suomalaisen metsäbiomassan lisäarvon kasvu perustuu VTT:n raportin mukaan sen hyödyntämiseen muun muassa komposiiteissa ja muissa muovia korvaavissa tuotteissa, kuten pakkausmateriaaleissa ja tekstiileissä.

Paperikoneiden tilalle saadaan investointien ja tietotaidon kautta entistä paremmin lisäarvoa tuottavia jalostusyksiköitä, Talouselämä kirjoittaa.

Tällä hetkellä suomalaisten metsäpohjaisten biotuotteiden arvonlisä on 14 miljardia euroa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää