NÄKÖKULMA | Mitä vakavammasta väestön turvallisuutta tai terveyttä uhkaavasta häiriöstä tai tilanteesta on kysymys, sitä suuremmat vaatimukset kohdistuvat viestintään. Maria Asunta kirjoittaa koronakriisin epämääräisestä viestinnästä.

Vielä alkuvuonna kaikki oli hyvin. Kukaan ei voinut kuvitellakaan, että pian Eurooppa olisi suljettu ja kansallisvaltioiden rajat olisivat kiinni. Venäjä sulki EU:n pisimmän ulkorajan ennen Suomea. Afrikka sulkee nyt rajojaan eurooppalaisilta. Suomessa on poikkeustila ja maan johdossa virkamiesjuntta.

Käyttöön on otettu valmiuslaki. Sen myötä Suomi on valmiudessa voittamaan koronasodan. Mutta mitkä ovat valmiudet? Paljon saamme kuulla viranomaisten arvioista, ennustuksista ja suunnitelmista, – ja vieläpä eriäviä näkemyksiä. Lue lisää vaikkapa tästä.

Moni janoaa kuitenkin uutisia konkreettisista toimista eli tästä paljon puhutusta varautumisesta, joka on aktiivista toimintaa eikä passiivista odottelua. Kun kansan turvallisuus on uhattuna, uhkiin varaudutaan eri toimijoiden voimin yhteistyössä. Avainsanoja ovat ennakointi ja jatkuvuudenhallinta.

Varautumisen puutteet lasketaan ruumiiden määrässä

Varautuminen kiinnostaa nimenomaan käytännön tasolla. Somessa kysellään, missä vaiheessa ovat rakentamiseen ja muutostöihin liittyvät valmistelut tulevaa hoitoruuhkaa silmälläpitäen, ja voidaanko jollakin konstilla saada sairaalassa jaettua happea useammille potilaille.

Varautumisen taso on täysin epäselvää kansalaisille. Onko tarpeeksi testikittejä, suojavarusteita hoitohenkilökunnalle ja kansalaisille, tehohoitopaikkoja? Vaikuttaa siltä, että Suomi olisi varautunut koronasotaan merkittävästi huonommin kuin moni muu maa Euroopassa.

Mitä se tarkoittaa? Sitä, että epidemiapiikin ja resurssien välillä on ristiriita. Suomeksi sanottuna sen voi myöhemmin laskea ruumiiden määrässä.

THL ei noudata WHO:n testauslinjaa. Ei haluta testata. Tätä asiaa ei maailmalla käsitetä. Se onkin nostettu esiin jopa kansainvälisissä uutisissa.

Sisäministeri provosoi tahallaan

Arkiaskareittensa keskellä ihmiset haluavat tietoa valtakunnallisista toimenpiteistä. Mitä tapahtuu rajoilla käytännössä? Tähän liittyy maahanmuuttopolitiikka. Voisiko joku vastata selkeällä suomen kielellä, onko Suomeen oikeasti tulossa uusia turvapaikanhakijoita, kuten sisäministeri pitkän puheensa sivulauseessa antoi ymmärtää?

Toinen kysymys onkin sitten tämä: Miksi sisäministeri mainitsi turvapaikkapolitiikan tietäen, että tulee siten lietsoneeksi ihmisten vastakkainasettelua, polarisaatiota? Vastaus kysymykseeni olikin jo edellisessä lauseessa, poistat vain virkkeen alusta miksi-sanan ja lopusta kysymysmerkin.

Sisäministeri pelaa tietoisesti erittäin vaarallista peliä. Valittu linja on hajottava, ei kokoava. Se ei ole hyväksi suomalaisille, muttei myöskään hänen omalle poliittiselle uralleen. Vaikuttaa siltä, että perussuomalaiset eivät ole ainoita, jotka toivovat hänelle lähtöpasseja.

Tilannekuva näyttää olevan hukassa

Valtioneuvoston valmius- ja jatkuvuudenhallintasuunnitelman (05/2019) mukaan viestintä on tärkeä osa häiriötilanteen johtamista. Mitä vakavammasta väestön turvallisuutta tai terveyttä uhkaavasta häiriöstä tai tilanteesta on kysymys, sitä suuremmat vaatimukset kohdistuvat viestintään. Viestinnän on oltava hyvin selkeää ja yhdenmukaista.

Esimerkkinä epäonnistuneesta viestinnästä mainittakoon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ristiriitainen tiedotus, johon hallitus ja media uskoivat aluksi. THL:n ongelmat vaikuttavat muutoinkin vakavilta. Kun perusasiat eivät ole kunnossa edes tilastoinnin osalta, ei myöskään tilannekuva voi olla hallussa.

Viestinnän todellisen fiaskon havainnollisti Sosiaali- ja terveysministeriö STM:n ylijohtaja Päivi Sillanaukee kieltämällä sairaanhoitopiirien ylilääkäreitä kertomasta teho-osastohoidossa koronan takia olevien määrän. Sitten Sillanaukee selitti kaiken päälle, ettei kyse ole salailusta vaan yksityisyydensuojasta. Toiminnasta kuitenkin välittyi mielikuva salailusta.

Totuus oli hukkua sanahelinään, mutta muistakaa tämä: tällä hetkellä Suomi ei tiedä tartunnan saaneiden määrää eikä kellään ole ajantasaista kokonaiskuvaa siitä, mitä sairaaloissa tarkasti tapahtuu.

Epämääräinen informaatio lisää turvattomuutta

Tuskin olen ainoa kansalainen, jolla on huoli siitä, tapahtuuko riittävästi välttämättömiä asioita tällä ja ensi viikolla.

Siis muitakin toimenpiteitä kuin kotikaranteeni, jonka pitäisi olla jo itsestäänselvyys kaikille. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole, kuten saatoimme todeta kauppakeskuksen avajaisruuhkasta. Pelkona onkin se, astuuko pian voimaan ulkonaliikkumiskielto, koska kaikki ihmiset eivät pysty asettumaan aloilleen ja pitämään yllä sosiaalista etäisyyttä käskyjen mukaisesti.

Käskyjen? Kyllä. Poikkeusoloissa on käskyjä, ei suosituksia.

Kun käskyt eivät ole selkeitä, ne hahmottuvat epämääräisinä. Keskustelu kouluruokailusta oli tästä hyvä esimerkki. Opetusministerin tarkoitus oli varmastikin selkiyttää tilannetta, mutta vastaukset hämmensivät entisestään. Tuntuu kuin ministerit eivät olisi vielä itsekään oikein sisäistäneet sitä, mitä poikkeustila tarkoittaa.

Epävarmuus ruokkii turvattomuutta, kun taas selkeys vahvistaisi turvaa ja mielenrauhaa sekä edistäisi rationaalisia ratkaisuja.

Annan tästä omakohtaisen esimerkin. Esitin yhden selkeän kysymyksen viranomaiselle liittyen välttämättömiin toimenpiteisiin. Sain vastaukseksi minuuttien mittaisen hätääntyneen ja vuolaan selvityksen saamatta vastausta siihen, mitä olin kysynyt. Voitte uskoa, ettei kontaktista syntynyt vaikutelmaa, että tilanne olisi ollut hallinnassa.

Pyyntöni viranomaiselle: kun sinulle esitetään kysymys, vastaa ”kyllä” tai ”ei” tai ”en tiedä”, ja sitten perustele asia rauhallisesti ja ymmärrettävästi.

Hetkessä eläminen ei riitä, on nähtävä kauas

Tartu hetkeen –ajattelu, carpe diem, on tässä kriisissä väärä strategia. Varautuminen ei ole ”elämistä hetkessä” vaan eteenpäin katsomista ja liikettä eteenpäin. On nähtävä kauas ja samalla myös omaa itseä pidemmälle.

Jos Suomi vasta suunnittelee käärivänsä hihat, ei voida puhua kovin pitkälle edenneestä valmiustilasta, lujasta johtamistaidosta ja ryhdikkäästä vastuunkannosta.

Me kansalaiset yritämme kovasti saada oman arkemme hallintaan ja samaan aikaan meillä on vain vähän valtaa ”itseämme isompiin asioihin” kuten niihin varautumistoimiin, jotka ovat valtion ja kuntien virkamiesten vastuulla.

Haluamme konkreettisia, täsmällisiä, selkeitä vastauksia. Faktaa. Tietoa. Toimintaa. Tahdomme tietää, ajelehditaanko Suomessa yhä palaverista toiseen vai liikummeko nopeassa tahdissa, sulassa sovussa ja hyvässä järjestyksessä kohti yhteistä tavoitetta.

Tahdomme tietää, mitä todella tapahtuu.

MARIA ASUNTA