

LEHTIKUVA
Niinistö ja Eerola haluavat jatkaa varapuheenjohtajina
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä ilmoitti eilen, että hän haluaa jatkaa puolueen puheenjohtajistossa. Jatkokaudelle pyrkivät myös 1. varapuheenjohtaja Jussi Niinistö ja 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, puolustusministeri Jussi Niinistö ilmoittaa olevansa käytettävissä varapuheenjohtajaksi jatkossakin, mikäli kenttä niin haluaa. Niinistö haluaa edelleen tukea puolueen puheenjohtajan Timo Soinin linjaa, joka on vienyt perussuomalaiset korpivaellukselta vallan kammareihin, marginaalipuolueesta hallitukseen.
– Puolueen tulevaisuus vaikuttaa nyt paremmalta kuin koskaan ennen. Olemme täysin velaton puolue, jolla on kasvava jäsenkunta ja nyt olemme myös hallituspuolue. Näkymät ovat hyvät. Meillä on kasvupotentiaalia edelleen, ellemme itse sitä sössi. Siksi tarvitaan päättäväistä puoluejohtoa, Niinistö kertoo.
Kentältä tulee paras palaute
Puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat valitaan Turun puoluekokouksessa 8.-9. elokuuta. Niinistö odottaa ennen kaikkea tapaavansa paljon kentän väkeä ympäri Suomen. Puoluekokoukset ovat puolueen virallisista tilaisuuksista ainoita, joissa koko kenttä joka puolelta maata kokoontuu yhteen.
– Puoluekokouksen virallisen osion lisäksi vähintään yhtä tärkeää on sen epävirallinen anti, sosiaalinen kanssakäyminen kenttäväen kanssa. Siellä saa myös suoraa palautetta ihmisiltä siitä, mitä on tehty oikein ja missä on menty metsään. Se on arvokasta, Niinistö toteaa.
Johtajistossa vaaditaan
politiikan tuntemusta
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola on hänkin halukas jatkamaan puheenjohtajistossa. Neljän vuoden aikana Eerola on käytännössä oppinut mitä se on, kokemusta on kertynyt riittävästi mutta vielä ei ole tapahtunut leipääntymistä hommaan.
– Viimeksi kaksi vuotta sitten joku sanoi minulle, ettei minua pitäisi valita, koska puheenjohtajistossa pitäisi olla ainakin yksi ei-kansanedustaja. Nyt minä sanon, että puheenjohtajistoon pitäisi valita ainakin yksi edustaja, joka ei olisi ministeri. Puolueen puheenjohtajistoon kuuluvan henkilön on hyvä olla päivittäin mukana politiikassa, esimerkiksi kansanedustaja, mutta ministerit eivät välttämättä ehdi paneutua riittävän hyvin kaikkiin tehtäviin, joita varapuheenjohtajalta edellytetään, Eerola pohtii.
Yhtenäisyyttä vaalittava
Puolueen tulevaisuus näyttää Eerolan mielestä todella hyvältä. Perussuomalaiset ovat saaneet vakiinnutettua sen, mikä neljä vuotta sitten nousi raketin lailla. Seuraava haaste on kahden vuoden päästä käytävät kuntavaalit.
– Tärkeintä on nyt vakiinnuttaa puolueen asema myös kuntakentällä samalla tavalla kuin se on jo vakiinnutettu eduskunta- ja EU-tasolla.
Tämän saavuttamiseksi Eerola pitää tärkeänä, että yhtenäisyyttä aletaan vaalia. Sisäiset valtataistelut on saatava kitkettyä pois ja paikallisosastoissa on ymmärrettävä samantahtisen soudun merkitys koko puolueen menestykselle.
Kuvassa: Turun puoluekokouksessa jatkokautta hakevat 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola, 2. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä, 1. varapuheenjohtaja Jussi Niinistö, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ja puheenjohtaja Timo Soini.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













