Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Niinistö: Tämä hallitus haluaa parantaa turvallisuutta – armeijalla edelleen puutetta perusasioista

22.08.2015 |22:16

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) painotti Imatralla, että nykyinen hallitus haluaa parantaa Suomen turvallisuutta edellisestä hallituksesta poiketen. Sen aikana aiheutettiin määrärahojen leikkauksilla ja varuskuntien lakkautuksilla merkittävä lommo Suomen puolustuksen uskottavuuteen.

– Suomi palauttaa puolustusmäärärahoihin ensin 50 miljoonaa myöhemmin 150 miljoonaa vuodessa. Tämä palauttaa noin puolet edellisen hallituksen leikkaamasta tasosta. Mutta armeijan puutteet jatkuvat edelleen: pulaa on perusasioista, kuten jopa rynnäkkökiväärien panoksista raskaan tykistön ammuksiin saakka, Niinistö muistutti.

– Näitä asioita pyritään korjaamaan hallituskauden edetessä.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
8.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää