
PS-Nuoriso: Suomeen julistettava syntyvyyshätätila
Tilastokeskuksen juuri julkaisemat viime vuoden väestötilastot ovat karua luettavaa. Vuonna 2024 Suomen syntyvyyskehitys saavutti jälleen uusimman pohjalukeman.

PS ARKISTO
Helsingin Sanomat uutisoi perheiden keskimääräisiä elinkustannuksia mitanneesta tutkimuksesta. Sen mukaan lapsi kustantaa vanhemmilleen yli 6 000 euroa vuodessa ja yli 100 000 euroa täysi-ikäistymiseen mennessä. Kansanedustaja Onni Rostila esittää tietojen pohjalta ansiotuloverotuksen lapsivähennyksen reilua nostoa ja perheverotuksen palauttamista.
Helsingin Sanomat uutisoi lapsen maksavan vanhemmilleen keskimäärin yli 6 000 euroa vuodessa. Kansanedustaja Onni Rostila vaatii reilua nostoa ansiotuloverotuksen lapsivähennykseen.
– Vuosittainen lapsikohtainen veroetu pitäisi mitata tuhansissa eikä satasissa.
Rostila vaatii myös perheverotuksen palauttamista.
– Perheverotus toisi perheille kaivattua joustoa perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen.
Suomessa avioparien yhteisverotus oli käytössä vuoteen 1975 asti. Rostila palauttaisi perheverotuksen vapaaehtoisena.
– Perheverotuksen tulisi olla mahdollista halukkaille. Perheverotus voisi olla käytettävissä, kun kotitaloudessa asuu vähintään yksi alaikäinen lapsi. Kuka kokisi perheverotuksen loukkaavan ”tasa-arvoaan”, voisi jättää option käyttämättä.
Rostilan mukaan perheisiin panostaminen on välttämätöntä.
– Ilman lapsia edessä on valtion konkurssi ja suomalaisten sukupuutto.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Tilastokeskuksen juuri julkaisemat viime vuoden väestötilastot ovat karua luettavaa. Vuonna 2024 Suomen syntyvyyskehitys saavutti jälleen uusimman pohjalukeman.

Länsimaissa havaittu jyrkkä syntyvyyden lasku on herättänyt huolta talouskehityksestä. Teema ei enää ole vain oikeiston poliittinen teema, sillä maailman johtavat keskuspankkiirit pyrkivät hiljattain valtavirtaistamaan syntyvyyskeskustelua. Vasemmisto on suhtautunut syntyvyyden laskuun verrattain välinpitämättömästi, mutta uuden datan valossa tämä voi kostautua.

Hallitus pyrkii budjettiriihen päätöksillä vauhdittamaan orastavaa talouskasvua, vahvistamaan kansalaisten luottamusta talouteen sekä edistämään työllisyyttä. Hallitus helpottaa etenkin nuorten pääsyä työelämään.

Hallitus tekee useita lapsiperheitä tukevia verouudistuksia.

Merkittävät lisäpanostukset lapsiperheiden aseman vahvistamiseen on ollut perussuomalaisten pitkän ajan tavoite, jota on tuotu vahvasti esille puolueen linjauksissa sekä oppositiokaudella tehdyissä vaihtoehtobudjeteissa. Nyt nämä perussuomalaisten pitkäaikaiset tavoitteet toteutetaan.
Viikon suosituimmat

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.