Vaatimukset puolueen kieltämisestä voimistuivat välittömästi. Tuleva varaliittokansleri, demari Lars Klingbeil pohjusti kaavailtua kieltoa: ”He haluavat muuttaa maan, he haluavat tuhota demokratiamme. Meidän on otettava tämä hyvin vakavasti”.
Eli demokratia on tuhottava, jotta AfD ei tuhoaisi sitä joskus myöhemmin? Logiikka on vastaansanomaton.
Saksan ”liberaali” eliitti siis ennemmin lopettaa pääopposition kuin haitallisen maahanmuuton. Myös valtapuolue CDU:n vaalipetos on tuoreessa muistissa. Se voitti vaalit kovin lupauksin maahanmuuton rajoituksista ja söi sanansa (nautiskellen) heti vaali-iltana. Naamiot on totisesti riisuttu.
Osin kyse on valtaan takertumisesta. Kukapa ei yrittäisi kuohita poliittisia vastustajia, jos se onnistuu ”laillisesti” ja valtamedian siunauksella? Mutta kyse on muustakin.
”Liberaalin” eliittimme mukaan demokratiaa on puolustettava ehdokkaita ja puolueita kieltämällä sekä ”vihapuhuvia” toisinajattelijoita vangitsemalla. Tässä demokratiassa valta kuuluu tiedustelupalveluille ja tuomioistuimille. Sota on rauhaa ja niin edelleen.
Tämän fanaattisen ”antifasismin” takana lymyilee yleensä ”entisiä” kommunisteja, jotka vain loivat nahkansa Neuvostoliiton kaaduttua. Eikä lymyily suinkaan rajoitu vasemmistoon, kuten tapaus Merkel opetti.
Näitä ihmisiä ei kiinnosta sen enempää kansa kuin kansanvalta. Ne ovat ennenkin seisseet heidän utopiansa tiellä. Eilen se oli kommunismi, tänään globaali maailmankansalaisuus ja monikultturismi.
Ja niin he rakentavat valtioita ilman kansaa; kansainvälisyyttä ilman kansakuntia. Heidän työkalunsa ovat loputon massasiirtolaisuus ja itsetuhosopimukset, nuo ihmisoikeussopimusten irvikuvat.
Seppo Hentilä nimesikin kirjansa osuvasti: ”DDR – valtio ilman kansaa”. Kansandemokratioista puuttui molemmat; kansa sekä demokratia. Historia ei toista itseään, mutta joskus se rimmaa.
Saksan kehitys kuvastaa aikamme henkeä. Totalitarismin tenho viettelee taas. Kävikin vain niin, että kolkytluvun kaikuja kuulleet alkoivat itse soittaa tahdissa.