

Packalén ilmoittautuu vapaaehtoiseksi neuvottelijaksi: ”Rauha Syyriaan”
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan pitkäaikainen jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén ei ole tyytyväinen keskusteluun, jota Syyrian tilanteesta käydään.
Tom Packalén piti eduskunnassa puheen jo syksyllä 2013, jossa hän avasi keskustelua siitä, ketkä Syyriassa taistelevat ja ovatko kaikki kapinalliset ihan niin hyvällä asialla kuin annetaan olettaa. Packalén puhui järjestöistä, joista harva oli kuullut mitään. Nämä paljastuivat ei maltillisiksi ryhmiksi, kuten Jabhat al-Nusraksi eli toiselta nimeltään Syyrian al-Qaidaksi sekä Irakin al-Qaidaksi, joka nyttemmin tunnetaan nimellä Isis. Sittemmin Isis valtasi ensin Syyriassa Raggan ja myöhemmin Irakissa Mosulin.
– Nyt Syyrian Idlibissä on tilanne, jossa Syyrian asevoimat yrittävät puhdistaa maakuntaa toimijoista, jotka ovat EU:n ja YK:n mukaan terroristijärjestöjä. Merkittävin ryhmä alueella on samainen Nusran rintama, josta varoitin 2013. Nykyiseltä nimeltään Nusra on Hayat Tahrir al-Sham, mutta käytännössä järjestö on edelleen al-Qaida. Toinen merkittävä terroristiorganisaatio alueella on Turkistan Islamic Party, joka on al-Qaidan tapaan kansainvälinen terroristiryhmä. Isiskin on yhä alueella, muttei enää edusta samanlaista merkittävää sotilaallista voimaa kuin aiemmin.
Länsimaita ei voi syyttää
Näiden ryhmien merkittävin tukija on Turkki, Packalén sanoo.
– Aiemmin myös Qatar ja Saudi-Arabia tukivat ryhmiä, mutta heidän osuudestaan nykytilanteessa ei ole selvää kuvaa. Länsimaitakaan ei voi väittää järjestöjen tukijoiksi, vaikka erityisesti USA on aiemmin välittänyt suurimman osan aseistuksesta terroristeille, joita se kutsui maltillisiksi kapinallisiksi. USA:n intressi ei tietenkään ole ollut tukea terroristeja, mutta tilanteen monimutkaisuuden, alueen puutteellisen ymmärryksen ja ehkä putkinäön takia he ovat halunneet tukea Assadin hallintoa vastustavia tahoja – välittämättä siitä, keitä he itseasiassa ovat.
Onko rauha alueella mahdollinen?
Packalén painottaa, että Syyrian sodan nykytilanne on paha kaikille.
– Kärsijöinä ovat etenkin siviilit, mutta myös Turkki, EU, Syyria ja koko maailma. Jos alueella olevia pakolaisia halutaan auttaa, on se mahdollista.
Packalén sanoo, että hänellä on ehdotus, jolla rauhaa saataisiin rakennettua alueelle. Ehdotuksessa voittaisivat kaikki muut paitsi terroristit.
– Ensimmäinen askel olisi, että kansainvälinen yhteisö painostaisi Turkkia lopettamaan tuen kansainvälisille terroristiryhmille. Tässä EU:n pitäisi ottaa nykyistä suurempi rooli. Suomella on hyvä maine rauhanvälityksessä. Suomi voisi viedä asiaa eteenpäin EU:ssa tai jos tukea ei löydy, Suomi voisi ottaa isomman roolin myös itsenäisesti.
Packalén ilmoittautuu vapaaehtoiseksi toimimaan alueella ulkoministerin erityisedustajana tässä tapauksessa.
SIUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Qatar sota Saudi-Arabia Rauhanvälitys Ulkoministeri Turkki Syyria Yhdysvallat perussuomalaiset Tom Packalén EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












