Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta

Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.

Elokapina-liike on julkaissut verkkosivuillaan röyhkeän vaatimuksen, jossa vaaditaan syyttäjälaitokselta linjausta siitä, ettei ”rauhanomaisista tieblokkimielenosoituksista nosteta jatkossa syytteitä”. Vaatimusta perustellaan Euroopan ihmisoikeussopimukseen kirjatulla kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden artiklalla. Myös Suomen perustuslaki turvaa kokoontumis- ja yhdistymisvapauden perusoikeutena.

Tarkemmin kokoontumisvapauden käyttämisestä ja samalla mielenosoitusoikeudesta säädetään Suomessa kokoontumislaissa, jota Elokapinan mielestä poliisi tulkitsee ”järjestelmällisesti väärin”.

Elokapina on sangen herkkä huutelemaan omien oikeuksiensa perään, vaikka samalla Elokapina loukkaa tietoisesti muiden liikkumisvapautta. Liikkumisvapaus on myös Suomen perustuslain ihmisille turvaama perusoikeus.

Elokapina vähät välittää siitä, että kokoontumisvapauteen takertumalla se samalla häiritsee muun muassa tiiviillä kaupunkialueella liikkuvien hälytysajoneuvojen ja ambulanssien kulkua. Helsingin poliisi on todennut, että vaikka yleisen kokouksen järjestäminen onkin tärkeä perusoikeus, sitä on myös liikkumisen vapaus. Elokapina kuitenkin katsoo, että liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos kertoi jo viime vuonna havainnollisesti sosiaalisessa mediassa siitä, miten kaupunkikeskustan liikennejärjestelyt, kuten katujen kaventaminen tuovat ylimääräisiä haasteita hälytysajoneuvojen liikkumiselle. Esimerkiksi ruuhka-aikaan Esplanadeille pelastusyksikön, siis paloauton, on käytännössä turha yrittää päästä. Pienimmätkin häiriöt voivat ratkaisevalla tavalla vaikuttaa vasteaikoihin.

Elokapina on useita kertoja katkaissut Helsingissä sekä bussi- että raitiovaunuliikenteen tieblokeillaan. Tietoisesti elokapina hakeutuu mielellään liikenteen solmukohtiin aiheuttaakseen mahdollisimman paljon haittaa.

Liikkumisen estäminen on Elokapinan pelikirjan keskeisimpiä menetelmiä. Heinäkuussa kansainvälisen Elokapina-liikkeen perustaja Roger Hallam tuomittiin viiden vuoden vankeuteen moottoritien tukkimisesta. Hän puolustautui oikeudessa sanomalla, että moottoriteiden tukkiminen on välttämätöntä hätävarjelua globaalin ilmastonmuutoksen aiheuttaman “holokaustin” torjumiseksi.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin

11.09.2025 |16:14
3.
Suomen uutiset logo

IL-kohuselvitys avasi vieraskielisille syydettävää massiivista Kela-rahamäärää, mutta kokonaisuus on vielä tuplaten pahempi – Purra: ”Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva vääjäämätön”

13.09.2025 |10:00
4.
Suomen uutiset logo

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään

08.09.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista

10.09.2025 |13:06
6.
Suomen uutiset logo

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa

08.09.2025 |10:29
7.
Suomen uutiset logo

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan

12.09.2025 |09:10

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää