

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Aiotteko viimein ottaa vähintään laittomasti maassa olevat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön?
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä penäsi tänään suullisella kyselytunnilla hallitukselta lisätoimia seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi. Lisäksi perussuomalaiset kutsuivat koko muun opposition mukaan välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta.
– Nämä jo vireillä olevat lakihankkeet seksuaalirikosten ehkäisemiseksi ovat oikeansuuntaisia, mutta ne ovat riittämättömiä ja rankasti myöhässä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri aloitti viitaten kolmeen yhdessä tiistaina hyväksyttyyn lakihankkeeseen.
Kansa haluaa karkottaa rikolliset
Meri huomautti, että tuoreen kyselyn mukaan 91 % kansasta haluaa karkottaa ulkomaalaiset seksuaalirikolliset. 68 prosenttia pitää Suomea nykyään turvattomampana tytöille ja naisille turvapaikanhakijoiden takia.
– Helsingissä raiskauksista peräti yli puolet on ulkomaalaisten tekemiä! Nämä kaameat tilastot korjataan vain tiukentamalla maahanmuuttopolitiikkaa, Meri totesi.
– Olen tänään kutsunut opposition uudelleen välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta, mutta hallitukselta kysyn, aiotteko te viimein ottaa vähintään laittomasti maassa olevat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön suomalaisten turvaamiseksi? Meri kysyi.
Mykkänen: Lakihankkeita jo toteutettu
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) puolusti hallituksen linjaa ja totesi, että monia lakihankkeita on toteutettu joulukuussa 2015 sovitun turvapaikkapoliittisen ohjelman mukaisesti, kun perussuomalaisetkin olivat vielä hallituksessa.
Meri kuitenkin huomautti jatkokysymyksessään, että kesällä 2017 perussuomalaiset heitettiin hallituksesta juuri siitä syystä, että he vaativat tuon toimenpideohjelman täysimääräistä noudattamista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansa karkotukset seksuaalirikokset Säilöönotto Kai Mykkänen Leena Meri Turvapaikanhakijat perussuomalaiset hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari brittitoimittajan erikoishaastattelussa: Perussuomalaisten äänestäjät eivät ole sinisilmäisiä – ”Vanhat puolueet ovat täynnä pelkureita”

Halla-aho: Vihapuhe on medialle ja muille puolueille suurempi ongelma kuin se, että Suomessa raiskataan pieniä lapsia

Savio: Ministeri Orpo yrittää ylläpitää myyttiä turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman toteuttamisesta

Juvonen: Kokoomus huolissaan laittomasti maassaoleskelevista Suomessa – huoli ja teot räikeässä ristiriidassa keskenään

Taas uusi julkisen rahan kankkulan kaivo: Tampereella luodaan kuntoutuspolkuja ulkomaalaistaustaisille seksuaalirikollisille oikeusministeriön piikkiin
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














