

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Lastensuojelun tilanne kriisissä – paljon puhetta, vähän tekoja
Perussuomalaiset vaati suullisella kyselytunnilla toimia lastensuojelun kriisiytyneen tilanteen helpottamiseksi. Perussuomalaiset nosti esimerkkinä esille Helsingin Koskelassa tapahtuneen 16-vuotiaan pojan väkivaltaisen kuoleman, jossa tapahtumiin liittyi pitkään jatkunutta henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä päihteitä.
– Perheiden oireilu ja ongelmat näkyvät jo lasten varhaisina vuosina. Niin uhri kuin syytetyt olisivat tarvinneet apua ennen kouluikää. Perusongelmat ovat lapsiperheiden ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen puutteet, perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne totesi.
Vain murto-osa kehitysideoista otettu käyttöön
Perussuomalaisten mukaan Suomessa tehdään jatkuvasti selvityksiä ja parannusehdotuksia lastensuojelun ja siihen liittyvän viranomaisyhteistyön korjaamiseksi, mutta näistä vain murto-osa on tähän mennessä toteutunut lasten tilanteen pahentuessa.
– Arvoisa hallitus, aiotteko muuttaa lastensuojelulakia nopeasti niin, että ammattilaiset saavat lisää keinoja ja resursseja, joilla voidaan auttaa lapsia ja estää tällaiset väkivallanteot? Ranne kysyi.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) vastasi, että avainasemassa on lastensuojelun henkilöstömitoitus, jota Saarikon mukaan tullaan tällä hallituskaudella kiristämään.
Paljon puhetta, vähän tekoja
Perussuomalaiset haluaa toimenpiteisiin lisää konkretiaa ja Ranne huomautti, että vaikka lapsistrategia julkaistaan ensi viikolla ja kaikki haluavat lapsille hyvää, niin se ei auta, jos rahaa ja resursseja ei ole.
– Lasten ongelmat ovat entistä vakavampia ja lähetteitä erikoissairaanhoitoon tehdään paljon. Lasten tilanne pahenee, kun he jonottavat apua. Hyvä hallitus, miten aiotte turvata nämä resurssit? Ranne jatkoi.
Ministeri Kiuru totesi, että hallitus on varannut rahaa, jotta lastensuojeluun saadaan lisää henkilöstöä, jottei asiakkaita olisi liikaa yhtä työntekijää kohden.
Tukea perussuomalaisten aloitteelle
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio huomautti, että perussuomalaiset on jo kolme vuotta sitten tehnyt aloitteen, jossa vaaditaan lapsivaikutusten arviointia osaksi kaikkea lainvalmistelua. Aloitteen allekirjoitti yli puolet kansanedustajista.
– Siksi kysynkin hallitukselta, missä tässä tilanteessa nyt mennään? Saadaanko kaikkeen lainvalmisteluun lapsivaikutusten arviointi? Tavio kysyi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kannatti, että lapsivaikutukset arvioidaan laajemmin, ja totesi tämän olevan myös SDP:n tavoite.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lastensuojelulaki lapsivaikutusarviointi kyselytunti Sanna Marin Ville Tavio Krista Kiuru Lulu Ranne perussuomalaiset lastensuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tämän lakialoitteen allekirjoitti yli 100 kansanedustajaa – Koponen: ”Valtion on hyödynnettävä kaikki keinot koulukiusaamiseen puuttumiseksi”

Remontti-Reiska lähtee kuntavaaleihin perussuomalaisten ehdokkaana: ”Nukun yöni paremmin, jos olen edes yrittänyt vaikuttaa asioihin”

Elomaa: Koulukiusaaminen ei ole loppunut tänäkään syksynä

Koulukiusaaminen raaistunut ja saanut uusia muotoja – Elomaa: Varhaiseen puuttumiseen panostettava
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Uusimmat

Aittakumpu ja Seppänen: Alaikäisiä on suojeltava pride-aatteelta

Uskontopohjaiset konfliktit haittaavat Berliinissä koulutyötä
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











