KOLUMNI Puiden lehdet alkavat taas kellastua ja koulujen pihoilta kantautuu elämän ääniä lähiympäristöön. Monille oppilaille koulujen alkaminen on ollut iloinen asia. On kavereita, harrastuksia ja ehkä uudet kouluvaatteet tai vaikkapa tuliterä kännykkä. On mahdollisuus päästä nauttimaan uuden oppimisesta ja kenties hyvistä arvosanoista.

Toisille kesälomien päättyminen merkitsee taas pitkän piinan alkamista. Ahdistusta, surun kyyneliä, fyysisiä iskuja ja loputonta pahan mielen ja henkisen kärsimyksen tulvaa. Tällaisena kouluarjen ei pitäisi näyttäytyä kenellekään. Syyt kiusaamisen taustalla ovat moninaiset. Ulkonäkö, ujous, hiljaisuus tai perheen taloudellinen tilanne ovat kiusaajille otollisia maaleja. Kiusaamisen kohteeksi päätyminen ei kovin ihmeellisiä syitä kaipaa. On olemassa tutkimusnäyttöä, että köyhempien perheiden lapset kokevat muita useammin kiusaamista. Ei ole välttämättä tuliteriä vaatteita, iPhonea tai huikeita matkatarinoita kerrottavana.

Tänä päivänä peräti viidennes suomalaisista nuorista kärsii mielenterveydellisestä häiriöstä. Yksi syy on juuri se kuuluisa ja pahamaineinen koulukiusaaminen. Puhutaan mittavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, jonka vaikutukset heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen. Itse en hyväksy kiusaamista missään muodossa. Myös puolueellani perussuomalaisilla on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen niin kouluissa kuin työpaikoilla.

Mistä niitä kiusaajia sitten tulee? Vastaus on, että kaikenlaisista suomalaisista kodeista. Se naapurin suloinen tokaluokkalainen tyttö voikin muuttua reippaasta naapurintytöstä toisen elämästä helvettiä tekeväksi hirviöksi kouluun päästyään. Kiusaaminen on valitettavasti läsnä kaikkialla. Kodeissa, työpaikoilla, kouluissa. Monilla kiusaajilla on taustallaan ongelmien kirjo, mutta siitä huolimatta kiusaajien oikeudet eivät saisi ajaa uhrien oikeuksien ohi. Koulun vaihtaminen kiusaamistapauksissa on selvä esimerkki tästä. Usein uhri lähtee ja kiusaaja jää vaikka oman oikeustajuni mukaan asian pitäisi olla juuri toisin päin.

Koulukiusaamisen osalta on oltava nollatoleranssi ja sen pitää oikeasti näkyä koulujen käytävillä ja pihamailla. Kiusaaminen on havaittava ja sille on laitettava piste. Koulujen henkilöstöresurssit on vedetty tiukoille, mikä valitettavasti heijastuu henkilökunnan mahdollisuuksiin puuttua kiusaamiseen. Tämän hetken resurssit ja keinot puuttua kiusaamiseen ovat liian vähäiset. Kouluihin tarvitaan erikseen koulurauhan edistämiseksi ja kiusaamisen kitkemiseksi työskentelevää henkilökuntaa. Hallituksen pitäisi budjetissa nostaa esille erikseen koulurauhan vahvistaminen ja kohdentaa tähän tarkoitukseen tuntuva rahapotti.

Kiusaamisen laajuutta ja yhteiskunnallisia vaikutuksia ei tule vähätellä eikä ongelmaa saa lakaista maton alle. Poliitikkojen on yhteistuumin yli puoluerajojen ryhdyttävä tiukkoihin toimiin kiusaamista vastaan, tarkoittipa se lisäresursseja tai opettajien oikeuksien lisäämistä kurinpitotilanteissa. Kiusaamista ei saa hyväksyä millään tasolla. Asiasta on otettava vastuu niin kodeissa kuin kouluissa.

Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja (ps.)