

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Amislaiset eivät voi opiskella ”etänä” – opetukseen saatava lisäresursseja
Eduskunnan sivistysvaliokunta järjesti tiistaina opetusministeri Li Anderssonin (vas.) ja tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) julkisen kuulemisen. Perussuomalaiset nostivat tilaisuudessa esiin muun muassa toisen asteen koulutuksen nykytilan sekä koulukiusaamiseen puuttumisen.
Ammatillisen koulutuksen rahoituksesta on leikattu noin 420 miljoonaa viimeisen kahden vaalikauden aikana. Säästöt ovat johtaneet irtisanomisiin 1 600 henkilötyövuoden edestä ja sen myötä lähiopetuksen määrän merkittävään vähenemiseen.
– Tällä hetkellä ei ole tarpeeksi lähiopetustunteja, vaan käytännössä oletetaan, että opiskelijat opiskelevat itsenäisesti suuren osan ajasta. Ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lisää rahaa, budjettiriihessä ehdotettu 80 miljoona ei riitä paikkaamaan vuosien aikana syntynyttä vajetta, perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso huomautti.
Andersson kiisti vihervasemmiston suosimisen
Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps.) nosti kuulemisessa esiin kohua herättäneet Opetushallituksen johtokunnan nimitykset. Suomen Lukiolaisten Liitto ja Suomen Yrittäjät menettivät ministeri Anderssonin päätöksellä paikkansa johtokunnassa ja tilalle nousivat vasemmistoliiton sekä vihreiden edustajat.
– Opetushallituksen johtokunnassa on kauan ollut edustettuna hallituspuolueet sekä suurimmat oppositiopuolueet. Aikamoinen palautemyrsky tulisi, jos tiputtaisin opposition sieltä pois, Li Andersson selitteli.
Turvallinen oppimisympäristö kaiken perusta
Kansanedustaja Ari Koponen kävi omassa puheenvuorossaan läpi saamaansa palautetta opettajien jaksamisesta sekä koulukiusaamisen vaikutuksesta oppimisympäristöön. Myöhemmin samana päivänä alkoi myös Koposen vireille paneman lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan kansalaisaloitteen eduskuntakäsittely.
– Koulumaailman ongelmat on varmasti tiedostettu. Opettajan työn vaatimukset kasvavat koko ajan ja koulukiusaaminen on valtava ongelma. Ihmisiltä tulee jatkuvasti viestejä aiheesta, mutta kysyisin hallitukselta mitä konkreettista se aikoo asialle tehdä?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hanna Kosonen toisen asteen koulutus Ari Koponen vihervasemmisto Kaisa Juuso Ammattikoulu Säästöt Li Andersson perussuomalaiset koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnassa koskettava keskustelu koulukiusaamisen ehkäisemisestä: ”Mikään menestys ei noita karmeita muistoja poista, ei edes kansanedustajaksi pääseminen”

Perussuomalaiset: Järki mukaan koulutustavoitteisiin

Reijonen kyseli hallitukselta oppisopimuskoulutuksen tulevaisuudesta

Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”

Punavihreä hallitus laajentaa oppivelvollisuutta kalliilla ja toimimattomalla uudistuksella- ei ratkaise asiantuntijoiden mukaan ongelmia
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














