Tagi: Koulukiusaaminen

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen on jo pitkään puhunut koulukiusaamisesta ja siihen puuttumisen tärkeydestä, kun koko ajan tulee uutisia hirvittävistä ja yhä väkivaltaisemmista kiusaamistapauksista. Koponen teki jo viime kaudellaan useita aloitteita kiusaamisen ehkäisemiseksi, ja nyt hallituspuolueen kansanedustajana niitä saadaan vihdoin eteenpäin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten nuorisojärjestö Perussuomalainen Nuoriso on julkaissut uuden koulutuspoliittisen ohjelmansa. PS-Nuorison mielestä koulutusjärjestelmän kehittäminen tarvitsee tervettä järkeä. Nuorisojärjestö katsoo, että tärkeimmät tarvittavat suunnanmuutokset voidaan tiivistää ilmauksiin “koulut tarvitsevat kurinpalautusta” ja “ei korjata sitä, mikä ei ole rikki”.  Lue lisää >

Asenteellisuus perussuomalaisia kohtaan on toisinaan kovaa, ja mitä lähemmäs eduskuntavaaleja kohti mennään, sitä levottomammaksi meno voi muuttua. Tämän sai havaita myös perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Teija Makkonen Helsingistä, joka tammikuussa sai osakseen epäasiallista mölinää opettajayleisöltä – vieläpä tilaisuudessa, jonne hänet oli erikseen pyydetty puhujavieraaksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää vietetään 10. syyskuuta. Muutaman vuoden takaisen UNICEFin raportin mukaan Suomi sijoittuu heikoimman kolmanneksen joukkoon, kun tarkastellaan 15-19-vuotiaiden nuorten itsemurhien määriä rikkaissa maissa. Kansanedustaja Ari Koponen on erittäin huolissaan nuorten hyvinvoinnista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Tästä lukuvuodesta alkaen kouluissa on kiusaamiseen, häirintään ja väkivaltaan puuttumiseen tarjolla lisää työkaluja kansanedustaja Ari Koposen lakialoitteissa ehdottamien muutosten astuttua voimaan. Koponen on kiinnittänyt huomiota koulukiusaamisen vakavuuteen ja vaatinut lainsäätäjiltä konkreettisia toimenpiteitä sen vähentämiseksi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ennen eduskuntaan pääsyään kansanedustaja Ari Koponen laittoi alulle kansalaisaloitteen, jossa esitettiin alakouluihin ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tekeviä henkilöitä ilman opetusvelvollisuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriö alkoi myöhemmin pilotoimaan sitouttavan kouluyhteistyön nimellä kulkevaa toimintamallia, joka on lähes identtinen Koposen kansalaisaloitteessa esittelemän mallin kanssa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Opetus- ja kulttuuriministeriö pilotoi parhaillaan sitouttavan kouluyhteistyön nimellä kulkevaa pilottihanketta. Pilotti sai alkunsa viime vuonna, kun eduskunnassa oltiin ensin käsitelty vastaavaa perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen esittelemää toimintamallia. Koponen ehdotti, että alakouluihin palkattaisiin opettajien tueksi terapeuttisia valmiuksia omaavia aikuisia ilman opetusvelvollisuutta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnan koulutuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan lasten ja nuorten koulutustasosta, joka viime vuosien aikana on kääntynyt jyrkkään laskuun. Perussuomalaiset katsoo, että suunnan kääntämiseksi koulutuspolitiikassa tulisi panostaa enemmän oppilaiden perustaitoihin ja hyvinvointiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Ari Koponen on huolissaan haittamaahanmuutosta, joka heikentää oppimistuloksia, kasvattaa julkisia menoja sekä lisää rikollisuutta, turvattomuutta ja yhteiskunnan epävakautta. Koposen mukaan suomalaisen peruskoulun menestystarina on kohta muisto vain, jos hallitus ei halua puuttua ongelman juurisyihin ja suitsia haitallista maahanmuuttoa.  Lue lisää >