Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Perussuomalaiset panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin – Pia Sillanpää: On puututtava mielenterveysongelmien juurisyihin

19.12.2024 |12:55

Lasten ja nuorten tarpeet on otettu laajasti huomioon hallituksen vuoden 2025 talousarvioesityksessä. Talousarviota koskevassa keskustelussa perussuomalaiset painottivat vahvasti lasten ja nuorten hyvinvoinnin merkitystä. Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Pia Sillanpää nosti puheessaan esiin vakavasti oireilevat nuoret, joiden kuntouttavan palvelun perustamiseen hallitus tekee 2,5 miljoonan euron lisäyksen.

– Näiden nuorten tarpeet ovat monialaiset, ja he tarvitsevat tukea päihteettömään ja turvalliseen elämään. Samalla lisäämme 500 000 euroa niin sanotun hybridimallin kehittämiseen lastensuojeluun. Ja nuorten huumekuolemien ehkäisyyn panostetaan 3,5 miljoonaa euroa, kertoi perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on hallitukselle erityisen tärkeää, joten siihen on panostettu myös ensi vuoden talousarviossa.

Lasten ja nuorten perusasiat kuntoon

Hallituksen esitys terapiatakuusta vahvistaa lasten ja nuorten mahdollisuutta yhdenvertaisiin mielenterveyspalveluihin. Sillanpää kuitenkin huomauttaa, että rahallinen panostus ei riitä, ellei keskitytä mielenterveysongelmien juurisyihin.

– Oireiden syyt täytyy selvittää, jotta voimme puuttua oireiden juurisyihin ja ratkaista ne. Esimerkiksi lapsi, joka kärsii koulukiusaamisesta, epävakaista perheoloista tai yksinäisyydestä, ei tule hyötymään pelkästään terapiasta. Tilanne ei tule muuttumaan mihinkään, jos taustasyille ei tehdä mitään. Kun lapsen kasvu ja elinympäristö on turvallinen, myös terapian voi kokea hyödyllisemmäksi, jos perusasiat on ensin laitettu kuntoon.

Pettymyksetkin kuuluvat elämään

Sillanpää nosti esille myös vanhemman vastuun tarjota turvallinen kasvuympäristö – myös pettymyksiin.

– Suru, vastoinkäymiset ja ahdistus kuuluvat elämään. Vaikka me vanhemmat haluaisimme suojella lapsiamme näiltä tunteilta, me emme voi ryhtyä silottelemaan liikaa teitä lapsiamme varten. Elämäntiet ovat toisinaan kivikkoiset ja täynnä kuoppia. Meidän tehtävämme on luoda se turvallinen ympäristö, jossa lapset voivat kohdata näitä negatiivisia mutta välttämättömiä tunteita elämässä.

– Vasta kun arkielämä on kunnossa, voimme tarjota lasten ja nuorten mielenterveyshaasteisiin terapiatakuun alaisia palveluita, Sillanpää totesi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kun transkiihkoilu tieteen jyräsi: woke-aktivistilääkäri salasi tutkimustulokset, joiden mukaan murrosiän siirtäminen ei paranna nuorten mielenterveyttä

29.10.2024 |11:55
Suomen uutiset logo

Strandman: Mielenterveysongelmat tulee ottaa vakavasti ja korjata nimenomaan niiden juurisyitä

23.09.2024 |12:33

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
4.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää