Vanhemmuus on katoamassa – Nieminen: Lapsi kaipaa rajoja, rakkautta ja johdonmukaisuutta

– Olemme kadottamassa vanhemmuuden, ja sillä on suuri merkitys lapsille ja tulevaisuuden yhteiskunnalle, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen huolestuneena.

Ilman rajoja kasvatuksesta katoaa aikuisuuden perusta

Monet vanhemmat kokevat painetta tasapainottaa työn, sosiaalisen elämän ja perheen väliset vaatimukset, mutta samalla unohtuu, että vanhemmuus vaatii sitoutumista ja aikaa lapselle. Kasvatus on täynnä hetkiä, joissa tarvitaan johdonmukaisia rajoja, huolenpitoa ja läsnäoloa.

– Kun vanhemmat eivät aseta lapsille selkeitä rajoja tai kun lapsi saa vapaasti päättää omista asioistaan ilman vastuuta, kasvatuksesta katoaa aikuisuuden perusta: kyky sietää pettymyksiä, kantaa vastuuta ja kohdata haasteita, Nieminen huomauttaa.

Some ottanut kasvattajan roolin

Sosiaalinen media on ottanut monessa perheessä keskeisen kasvattajan roolin. Älylaitteet viihdyttävät lapsia, kun vanhemmat keskittyvät omiin asioihinsa. Jatkuva ruutuaika eristää lapset todellisista vuorovaikutustilanteista ja luonnollisesta leikkimisestä.

– Tämä johtaa siihen, että lapset oppivat ratkaisemaan ongelmiaan digitaalisten mallien ja ärsykkeiden kautta eivätkä reaalimaailmassa, missä sosiaaliset taidot, empatia ja vuorovaikutus kehittyvät.

– Tämä näkyy jo lasten ja nuorten tunnekylmyytenä ja erilaisina väkivaltaisuuteenkin johtavina seurauksina, kun ei osata asettua toisen asemaan. Perheen tulee olla ensisijainen kasvatusympäristö.

– Tätä lapsen turvallisuusympäristöä haastavat osaltaan mitä moninaisemmat ja hajanaisemmat perhemallit, joiden keskellä lapsi seikkailee juurettomana aikuisten oikeuksien ja tahtotilojen mukaan. Pahimmillaan lapset ”unohdetaan” tai he ovat aikuisten riitojen välikappaleina. Kukaan ei kanna aikuisen vastuuta, jolloin lapsi ottaa sen itse, Nieminen sanoo.

Vanhempien ja opettajien roolit sekoittuneet

Koulujen ja opettajien rooli on tärkeä, ja niiden tehtävänä on antaa lapsille tietoja ja taitoja, ei korvata vanhempia kasvattajina. Kun vanhemmuus ulkoistetaan, lapset jäävät ilman selkeitä moraalisia ja eettisiä ohjeita, jotka auttavat heitä navigoimaan monimutkaisessa maailmassa.

– Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua siitä, missä määrin opettajien tulisi puuttua oppilaiden toimintaan koulun arjessa. Opettajilla on keskeinen rooli paitsi oppimisen ohjaajina, myös turvallisen oppimisympäristön luojina.

– On tärkeää, että kouluissa panostetaan ennaltaehkäisevään työhön, kuten tunnetaitojen ja konfliktinratkaisun opettamiseen. Nuoret tarvitsevat työkaluja tunteidensa hallitsemiseen ja ristiriitojen ratkaisemiseen ilman väkivaltaa. Mutta eikö näiden lähde ole kodeissa ja vanhemmissa, lasten kohtaamisessa, rutiinien, käytöstapojen ja kunnioittamisen opettamisessa? Nieminen kysyy.

– Roolit ovat keikahtaneet tältäkin osin pahasti sekaisin.

Lasten kasvatusta ei voi ulkoistaa

Opettajien puuttumattomuutta on kritisoitu etenkin koulukiusaamisen ja oppilaiden välisten ristiriitojen yhteydessä. Tähän voi olla monia syitä, esimerkiksi elämänkokemuksen tai tiedon puute, opettajan oma väsyminen tai kasvanut tapauksien määrä.

– Kun opettaja jättää puuttumatta epäasialliseen käytökseen, oppilaille voi syntyä viesti, että kiusaaminen tai häiritsevä käytös on hyväksyttävää. On ymmärrettävä, että opettajien työtaakka on kasvanut huomattavasti ja oppilaiden käyttäytymisen kirjo on laajempi kuin koskaan.

– Opettajat joutuvat tasapainoilemaan pedagogisten velvoitteidensa, kasvatuksellisten haasteiden sekä vanhempien välillä. On kaikkien yhteinen asia, että kohtaamme ongelmia ratkaisukeskeisesti ja puutumme epäasiallisuuteen varhain.

– Vanhempien täytyy ottaa oma paikkansa takaisin lastensa elämässä. Aito läsnäolo ja sitoutuminen lapsen kasvuun ja kehitykseen ovat tärkeitä, ja vain siten voimme selättää nykyisiä ongelmia, myös lasten kokemaa masennusta. Lapsi kaipaa rajoja, rakkautta ja johdonmukaisuutta – elementtejä, joita ei voi ulkoistaa, Nieminen painottaa.