

Tynkkysen jälkeen eduskuntaan nouseva Merja Rasinkangas: ”Lapsia on liian paljon tuuliajolla ja vähän heitteilläkin”
Uudeksi kansanedustajaksi Sebastian Tynkkysen jälkeen nouseva ylikonstaapeli Merja Rasinkangas haluaisi kiinnittää yhteiskunnassa erityistä huomiota lasten ja nuorten tilanteeseen, josta hänellä on itsellään runsaasti kokemusta. Lasten ja nuorten asiat ovat Suomessa heikolla tolalla, kasvatusvastuu puuttuu ja vanhemmuuskin tuntuu nykyään olevan monelta hukassa.
36 vuotta poliisina toiminut oululainen Merja Rasinkangas on ollut poliisiuransa viimeiset parikymmentä vuotta ennaltaehkäisevässä työssä koulupoliisina lasten ja nuorten parissa. Sitä ennen hän oli pitkään töissä Pohjolakodissa, muhoslaisessa koulukodissa. Rasinkangas on toiselta ammatiltaan vanginvartija ja ollut myös vartijana Oulun ja Hämeenlinnan vankiloissa ennen poliisiuraansa. Lisäksi hänellä on pohjalla vielä kaksivuotinen nuorisotyön tutkintokin.
– Kohderyhmäni poliisityössä on ollut Suomen kansa vauvasta vaariin, ja olen päässyt näkemään, millainen esimerkiksi lasten ja nuorten tilanne tällä hetkellä on. Mielestäni lainsäädännössämme on paljon puutteita. Meiltä puuttuu keinot kasvattaa. Lapsia on liian paljon tuuliajolla ja vähän heitteilläkin, kun vanhemmuuskin on monelta vähän hukassa, Rasinkangas pohtii.
– Sen vuoksi meillä pitäisi olla myös lainsäädännössä keinoja, vastuita ja velvollisuuksiakin siihen, että pidämme huolta lapsistamme. Lapset tarvitsevat turvaa, rajoja, rakkautta, empatiaa ja ennen kaikkea läsnäoloa. Tukea vanhemmuuteen tarvitaan enemmän.
Turvallisuus ja hyvinvointi sydämen asiana
Lasten ja nuorten lisäksi suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon muitakin ongelmia, joiden kohentamiseen Rasinkangas kansanedustajana kiinnittäisi huomiota, kuten ikääntyneiden yksinäisyys. Omavaraisuuden kannalta olisi tärkeää huolehtia myös kotimaisen yrittäjyyden kannattavuudesta, oli kyse sitten maatalousyrittäjyydestä tai kaikesta muustakin yrittäjyydestä.
– Eduskuntavaaleissa teemani olivat ”turvallisuus ja hyvinvointi sydämen asiana”. Turvallisuus on hyvin laaja käsite, joka pitää sisällään paljon kaikenlaista turvallisuutta. Se on henkilöturvallisuutta, liikenneturvallisuutta, ympäristöturvallisuutta ja niin edelleen. Kotimaisuutta on vaalittava ja sitä kautta edistettävä Suomen omavaraisuutta ja yrittäjyyttä, Rasinkangas sanoo.
Rohkeutta ja omaa tahtoa
Pääsy eduskuntaan näin pitkään vaalien jälkeen tuli Rasinkankaalle iloisena yllätyksenä. Ennen kuin varsinainen eduskuntatyö pääsee kunnolla vauhtiin, on hänen huolehdittava ensin monenlaisista käytännön asioista. Helsingistä on löydettävä asunto ja eduskuntatyön sisältöön perehdyttävä kunnolla.
– Pyrin viemään itselleni tärkeitä asioita eteenpäin tuomalla tietoa eduskuntaan. Mehän olemme kaikki erilaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista ja erilaisista työympäristöistä, joten jokaisella on omaa tietämystään oman alansa agendalta. Sitä tietämystä haluan omalta osaltani viedä muidenkin päättäjien tietoon.
– Toivon, että pääsemme tekemään hyviä päätöksiä. Se vaatii ennen kaikkea yhteistyötä. Ihmisenä olen mielestäni hyvin yhteistyökykyinen ja sosiaalinen, mutta myös rohkeutta ja omaa tahtoa löytyy pitää kiinni niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, Rasinkangas sanoo.
Valoa tunnelin päässä
Vapaa-aikoinaan Rasinkangas viettää paljon aikaansa liikkumalla koiran kanssa metsässä. Kävelyn lisäksi hän ui ja pyöräilee. Myös musiikki ja laulaminen ovat Rasinkankaalle rakkaita harrastuksia.
– Vaikka nyt on kipeät ajat monille ja leikkaukset kirpaisevat, niin haluaisin kuitenkin sanoa ihmisille sen, että valoa on tunnelin päässä ja tämän laivan keula on käännettävä. Emme voi velkaantua enempää ja lisätä talouden taakkaa entisestään, vaan meidän on yritettävä sopeutua tilanteeseen. Se tuntuu kipeältä kaikille, mutta eihän se loputonta ole.
– Haluaisin äänestäjillekin sanoa, että aina uusi hallitus pyrkii tekemään asioita edeltäjäänsä paremmin. Jos me emme tasapainota Suomen taloutta, niin meidän taloudestamme päättää kohta joku muu. Leikkauksia on tehty, mutta loputtomiin ei jatku leikkaaminenkaan. Toivon, että Suomen talous elpyy niin, että hyvinvointi ja ostovoima lisääntyvät. Yli varojen ei voi elää. Niinhän se on jokaisessa perheessäkin, Rasinkangas kertoo.
Eurovaalit ovat äärettömän tärkeät vaalit
Rasinkangas toivoo, että äänestysaktiivisuus eurovaaleissa olisi ollut korkeampi. Monet äänestäjät eivät edelleenkään miellä EU-asioita kovin merkityksellisiksi, vaikka todellisuudessa ne ovat tavallisten suomalaisten kannalta äärettömän tärkeitä. EU:sta tulee paljon suomalaisten jokapäiväiseen elämään vaikuttavia direktiivejä ja sääntelyä.
– Euroopan parlamentti, jonne Sebastian Tynkkynen nyt on menossa, on mielestäni sellainen pääkallonpaikka, että siellä tarvitaan innokasta, aktiivista ja rohkeaa kaveria pitämään Suomen puolia.
Hyvä mieli toiselle on paras palkinto
Rasinkangas on todella onnellinen pääsystään eduskuntaan ja haluaa kiittää kaikkia äänestäjiään sekä kaikkia ehdokasmatkansa aikana häntä tukeneita.
– Tänä aamunakin olen saanut paljon viestejä opettajilta, jotka ovat onnitelleet minua mutta samalla harmitelleet koulupoliisin lähtöä. Olen kuitenkin luvannut, että tilalleni saadaan kyllä jatkaja. Minulla on ollut ihana ja monipuolinen työ poliisina, varsinkin tämä ennaltaehkäisevä työ koulupoliisina.
– Toimenkuvaani on kuulunut koulukiusaamiseen, väkivaltaan ja muihin rikoksiin puuttuminen. Näiden tapausten selvittelyssä paras palkinto on ollut se, kun näkee jollekin tulevan hyvän mielen ja kiusaaminen saadaan loppumaan, Rasinkangas toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Merja Rasinkangas kasvatusvastuu vanhemmuus koulupoliisi äänestysaktiivisuus kouluväkivalta EU-direktiivit yksinäisyys koulukoti nuorisotyö omavaraisuus ostovoima lainsäädäntö hyvinvointi Sääntely Koulukiusaaminen leikkaukset Sebastian Tynkkynen Turvallisuus Lapset ja nuoret Eurovaalit talous Yrittäjyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Järki käteen kouluissa!

Seppänen koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta: Mitä jos joka viikko kysyisimme lapsilta, onko kaikilla luokassa edes yksi kaveri?

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa – tavoitteena rikoskierteen nopea katkaisu

Oikeusministeri Leena Meri: Pidättäminen ja matkustuskielto mahdolliseksi myös alle 15-vuotiaille rikoksesta epäillyille

Sebastian Tynkkynen lähtee Brysseliin puolustamaan suomalaisten etua: Liittovaltiokehitykselle on laitettava stoppi

Hallitus sopeuttaa, turvaa ja auttaa työllistymään – se on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta välttämätöntä

Kansanedustaja Kaisa Garedew: Koulukiusaamisen kitkeminen vaatii koko toimenpidepolun uudistamista
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














