

Nuori poika yksinään Kampin kauppakeskuksessa Helsingin keskustassa. Kuvituskuvaa. / LEHTIKUVA
Perussuomalaisten Elomaa ja Savio: Nuorten syrjäytyminen on estettävä
Sivistysvaliokunta käsitteli tänään lapsiasiamiehen hiljattain eduskunnalle antamaa laajaa katsausta lasten ja nuorten asemasta. PS-kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa ja Sami Savio esittivät koulurauhan turvaamiseksi riitatapausten käsittelijäksi erityistä koulurauha-asiamiestä sekä erityisoppilaille erityisluokkia tarvittaessa.
– Syrjäytymiseen on puututtava ajoissa. Koska yhteiskunnassamme esiintyy koko ajan enemmän häiriökäyttäytymistä, on meidän huolehdittava, että oppimisen ja kasvatuksen edellytykset eivät murene. Perussuomalaisten mielestä lasten kasvatusvastuu on ensisijaisesti aina kodilla, vaikka myös esimerkiksi kouluilla on oma vastuunsa, Ritva Elomaa toteaa.
– Vaikuttavaan ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen on panostettava, jotta kiusaaminen saadaan kuriin, Savio muistuttaa.

Sami Savio ja Ritva ”Kike” Elomaa. Lehtikuva.
Perussuomalaiset ovat toistuvasti kiinnittäneet huomiota siihen, että koulukiusaaminen on edelleen vakava ongelma ja sitä esiintyy uusissa muodoissa. Kiusaaminen johtaa tutkimustulosten valossa usein vakaviin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin sekä lisää syrjäytymisriskiä, jos siihen ei puututa tarpeeksi tehokkaasti ja riittävän ajoissa.
Elomaa ja Savio esittivät, ettei erityisoppilaita pitäisi väkisin yrittää integroida normaaleihin luokkiin, vaan heille on tarvittaessa järjestettävä omaa erityisopetusta pienryhmissä. Täten parannettaisiin huomattavasti kaikkien oppimisedellytyksiä.
Toisena tehokkaana vaikuttamiskeinona perussuomalaiset esittivät uutta erityisen koulurauha-asiamiestä, joka vastaisi kunnan tai tietyn alueen perusasteen koulujen haastavien kiusaamistapausten ratkomisesta.
He eivät kuitenkaan saaneet muulta valiokunnalta tukea esityksilleen.
Elomaa ja Savio olisivat myös halunneet turvata pienemmät varhaiskasvatus- ja opetusryhmät sekä kiinnittää huomiota opetuksen tukemiseen, laadukkaaseen opetukseen ja henkilökunnan jaksamiseen.
– Perheiden aseman parantaminen edellyttää, että niiden mahdollisuuksia toimia ja tehdä päätöksiä omista lähtökohdistaan korostetaan ja vahvistetaan. Olisimme halunneet, että hallitusta olisi velvoitettu huomioimaan tämä näkökulma tulevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa. Kantamme kuitenkin hävisi selvästi äänestyksessä, Sami Savio jatkaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Erityisoppilaat koulurauha-asiamies Koulukiusaaminen Ritva ”Kike” Elomaa Sami Savio Sivistysvaliokunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Koulukiusaaminen kuriin

Perussuomalaisilta käytännöllinen lanseeraus nuorten syrjäytymisen estämiseksi: Tukea ja palvelut yhdeltä luukulta

Koponen: Koskettavat täyistuntokeskustelut eivät edistä asioita – koulukiusaamiseen on puututtava konkreettisilla teoilla

Koposen kansalaisaloitteella mutkia matkassa
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












