Perussuomalaiset nuoret viikonloppuna valtakunnalliseen syyskokoukseen

28.10.2015 |23:25

Perussuomalaiset nuoret kokoonuvat tulevana viikonloppuna valtakunnalliseen syyskokoukseen Seinäjoella. Kokouksessa valitaan puheenjohtajisto ja hallitus, ja viime päivinä julkisuudessa velloneista tapahtumista käytäneen vilkas keskustelu.

Perussuomalaisista erotettu Sebastian Tynkkynen tavoittelee jatkoa puheenjohtajuudelleen, eikä hänelle ole vielä tähän mennessä ilmoittautunut haastajia.  Nuorisojärjestön jäseniltä ei edellytetä emopuolueen jäsenyyttä, joten nuorten kokous voi halutessaan jatkaa Tynkkysen puheenjohtajakautta.

Ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelee Aleksi Hernesniemi, joka joutui myös äskettäin törmäyskurssille emopuolueen kanssa ja sai toimistaan varoituksen.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi ovat ehdolla Matias Kvist ja Samuli Voutila, kolmanneksi varapuheenjohtajaksi puolestaan Daniel Kaartinen ja Roger Kulmala.

Nuorten pääsihteerinä on toiminut Suvi Karhu, mutta hän väistyy nyt tehtävästään. Pääsihteerin paikkaa hakevat: Krista Bister, Tony Leppäkoski ja Tuomas Tähti.

Hallituksen jäseniksi ovat ehdolla: Milko Aikio, Henri Hautamäki, Pasi Liukkonen, Tiina Palovuori, Marika Sorja ja Harri Vuorenpää.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
8.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
9.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi