Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa

12.03.2020 |09:25

Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. On mahdollista, että tartuntojen määrä kasvaa lähiaikoina voimakkaasti myös Suomessa.

– Yhteiskunta ei voi pysähtyä epidemian vuoksi. Ihmisten on käytävä kaupassa, samoin töissä ja koulussa, kunnes viranomaiset toisin ohjeistavat. On kuitenkin tärkeää, että viruksen leviämistä rajoitetaan tai ainakin hidastetaan, perussuomalaiset toteavat tiedotteessaan.

– Jokainen tapahtumatta jäävä tartunta vapauttaa terveydenhoidon resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Kaikkien on syytä välttää tulevien viikkojen aikana tarpeettomia riskejä ja siten suojata paitsi itseään myös läheisiään ja koko yhteiskuntaa.

Tästä johtuen perussuomalainen puolue ja perussuomalainen eduskuntaryhmä peruuttavat kaikki yleisötapahtumansa tästä päivästä alkaen maaliskuun loppuun asti.

– Sen jälkeen etenemme tilanteen edellyttämällä tavalla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun

14.07.2025 |17:37
7.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää