Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset tyytyväisiä: Avoimuus säilyy Suomen osakemarkkinoilla

01.12.2015 |13:35

Osakeomistukset pysyvät julkisina Suomessa. Perussuomalaisten jo viime vaalikaudella vastustama hallintarekisteri ei etene, kertoi valtiovarainministeri Alexander Stubb tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessaan.

Perussuomalaiset on alusta asti suhtautunut hyvin epäilevästi hallintarekisteriä koskevaan lakihankkeeseen. Lakiuudistus olisi lisännyt osakeomistusten salaamista tuomatta merkittäviä hyötyjä yhteiskunnalle.

– Arvopaperikeskusasetus on mielestäni tärkeä ja se on syytä tuoda nopeasti eduskunnan käsittelyyn. Mutta on erittäin hyvä, että hallintarekisteri irrotettiin lakihankkeesta, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen.

Muu hankkeet etusijalla

Turunen muistuttaa, etteivät keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus sopineet hallintarekisteristä hallitusohjelmassa.

– Jatketaan hallitusohjelman toteuttamista. Maahanmuuttokriisi, työllisyyspolitiikka, sosiaali- ja terveysuudistus ja monet muut hankkeet vaativat meiltä nyt huomiota.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
5.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
6.
Suomen uutiset logo

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle

13.08.2026 |17:48
9.
Suomen uutiset logo

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

11.08.2026 |10:38

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää