

Perussuomalaisten Huru Etyjin vaalitarkkailijana Pohjois-Makedoniassa – konservatiivien Siljanovska-Pendarovski voitti ensimmäisen kierroksen selkein luvuin
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru ja vihreiden Inka Hopsu, molemmat Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnasta, osallistuvat Etyjin vaalitarkkailuoperaatioon Pohjois-Makedoniassa.
Pohjois-Makedoniassa järjestetään tänään keskiviikkona parlamenttivaalit sekä presidentinvaalien toinen kierros. Presidentinvaalien toisella kierroksella ovat vastakkain pääoppositiopuolueen tukema konservatiiviehdokas Gordana Siljanovska-Davkova (kuvassa) sekä sosiaalidemokraattien istuva presidentti Stevo Pendarovski. Siljanovska-Davkova sai ensimmäisellä kierroksella 40 ja Pendarovski 20 prosenttia äänistä.
Petri Huru kertoo tarkkailijan aamun alkaneen aikaisin.
– Menimme jo kello kuudelta seuraamaan erään äänestyspaikan avaamista, että kaikki menee protokollan mukaisesti. Äänestyspaikat avautuvat kello seitsemän ja sulkeutuvat illalla kello yhdeksäntoista. Sitten menemme totta kai katsomaan, että kaikki sujuu äänestämisen jälkeenkin niin kuin pitää – miten vaalilippuja käsitellään ja miten ne lasketaan. Seuraamme siis myös äänten laskemista yhden äänestyspaikan osalta.
– Matkan päätarkoitus on katsoa, ettei varsinaisen vaalitoimituksen luotettavuus vaarannu. Menemme siis pian takaisin äänestyspaikalle. Silloin seuraamme esimerkiksi sitä, miten vaalivirkailijat toimivat ja miten vaaliliput otetaan vastaan. Tunnelmat ovat ainakin toistaiseksi olleet vaalien ympärillä ihan rauhalliset, kertoo Huru.
Pohjois-Makedonia pyrkii EU:n jäseneksi
Huru on ollut Etyjin tarkkailijana aikaisemminkin, Serbiassa.
– On mielenkiintoista olla juuri tällä alueella vaalitarkkailijana, koska olin aikanaan IFOR-joukoissa rauhanturvaajana Bosnia-Hertsegovinassa. Sehän oli Nato-johtoinen operaatio, joka alkoi tammikuussa 1996.
Parlamenttivaaleissa valitaan 120–123 kansanedustajaa yksikamariseen parlamenttiin neljäksi vuodeksi. Vaaliteemoiksi ovat nousseet taloustilanne, korruption kitkeminen ja Pohjois-Makedonian EU-jäsenyysprosessi.
Etyjin ihmisoikeuksien ja demokraattisten instituutioiden toimiston Odihrin pitkäaikaiset vaalitarkkailijat ovat olleet Pohjois-Makedoniassa maaliskuusta asti seuraamassa vaaleihin valmistautumista ja kampanjointia. Vaalipäiväksi maahan matkustaa noin 70 Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kansanedustajaa tarkkailemaan äänestystä ja ääntenlaskentaa.
Myös Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous lähettää Pohjois-Makedoniaan vaalitarkkailijoita.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Stevo Pendarovski Gordana Siljanovska-Davkova taloustilanne Etyj-yleiskokous vaalitarkkailu Inka Hopsu parlamenttivaalit Petri Huru Pohjois-Makedonia vaalitarkkailijat EU-jäsenyys Presidentinvaalit korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksa alkaa karkottaa laittomia siirtolaisia ”suureen tyyliin” – pelko AfD-puolueen suosion kasvamisesta pakotti uusin toimiin

Kansanedustajat vaativat vaalitarkkailua saamelaiskäräjävaaleihin

Epätoivon vastalääke on toiminta – Junnila vetosi Etyjin yleiskokouksessa tiukemman pakotepolitiikan puolesta

Purra: Suomen tulisi saada EU:sta selvästi nykyistä suurempaa nettohyötyä
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Porvaripuolueille täystyrmäys Ruotsin vieraskielisiltä: Malmön Rosengårdissa demareiden ja vasemmistopuolueen yhteinen kannatus lähes 100 prosenttia
Sosialidemokraattien ääntenkalastelu erityisesti muslimien piirissä näyttää onnistuneen erinomaisesti. Malmön Rosengårdissa vasemmiston kannatus oli peräti 95,2 prosenttia. Nyt koetun perusteella muslimien vaikutus tulee vääjäämättä lisääntymään vasemmiston poliittisissa linjauksissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











