Perussuomalaisten puoluevaltuusto kokoontuu tänään

12.03.2016 |09:24

Perussuomalaisten puoluevaltuusto kokoontuu tänään Eduskunnan pikkuparlamenttiin valitsemaan uutta puoluehallitusta. Kokous alkaa klo 12.00.

Tilaisuuden alussa ulkoministeri Timo Soini pitää ajankohtaiskatsauksen. Tämä osa kokouksesta on lehdistölle avoin.

Väistyvään hallitukseen kuuluvat: Aleksi Hernesniemi, Anssi Joutsenlahti, Terhi Kiemunki, Osmo Kokko, Juhani Pilpola, Jari Ronkainen ja Marke Tuominen. 

Puoluehallitukseen kuuluvat puoluevaltuuston valitsemien yllämainittujen edustajien lisäksi myös puoluekokouksessa valittu puheenjohtaja Timo Soini, varapuheenjohtajat Jussi Niinistö ja Hanna Mäntylä ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Puoluehallitukseen kuuluu myös eduskuntaryhmän jäsenenä Jari Lindström. Heidän osallisuudestaan puoluehallitukseen ei äänestetä tänään.

Puoluehallituksen jäsenet valitaan kerran vuodessa puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä. Puoluevaltuustoon kuuluu puoluekokouksessa valitut 45 jäsentä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää